Artisti: Madonna

Madonna sai eniten soittoaikaa Britanniassa

Madonnan kappaleet soivat Britannian radioasemilla kaikista eniten viime vuosikymmenen aikana. Niin sanottu "People’s Artist Chart" -lista on kasattu BBC:n radio 2:n toimesta.

Madonnan jälkeenkin listalle päätyi tuttuja nimiä, sillä kymmenen kärki näyttää seuraavalta:

1. Madonna
2. The Beatles

Madonnan Sticky & Sweet -kiertue teki historiaa

Suomessakin tunnetusti poikennut Madonnan Sticky & Sweet -maailmankiertue on osoittautunut kaikkien aikojen tuottoisimaksi sooloartistin tekemäksi rundiksi. Israelin Tel Aviviin syyskuun toisena päivän päättynyt kiertue tuotti Live Nationin mukaan noin 290 miljoonaa euroa.

Madonnan lava romahti – kaksi kuoli

Suomeen elokuun alkupuolella viimein saapuvan Madonnan Marseillen-konsertti on peruutettu. Artistin lavaa oltiin rakentamassa Stade Velodromella sunnuntaista konserttia varten, kun rakennelmat romahtivat. Yksi ihminen menehtyi välittömästi ja toinen työmies kuoli myöhemmin sairaalassa. Ainakin viidellä muullakin on vakavia vammoja.

Madonnan keikalle lisälippuja

Madonnan 6. elokuuta tapahtuva konsertti Helsingin Jätkäsaaressa ei olekaan vielä loppuunmyyty. Tarkempien järjestelyiden selvittyä myyntiin tulee vielä viisi tuhatta lippua. Pari tuhatta lippua oikeuttaa parhaille katselupaikoille niin sanottuun A-lohkoon. Uudet piletit tulevat myyntiin maanantaina 11. toukokuuta.