Artisti: Pää Kii

Jukka Poika ja Robin menestyivät Emma-gaalassa

Eniten Emmoja kantoi tänä vuonna kotiin poikkeuksellisen nuori artisti, kun Robin kahmi itselleen voitot sarjoista Vuoden tulokas, Vuoden popalbumi ja Vuoden biisi, sekä voitti vielä Spotify Innovation Awardin. Jukka Poika pystit kategorioista Vuoden miessolisti, Vuoden hiphop/reggae/urban-albumi ja Vuoden albumi.Nightwish palkittiin Vuoden yhtyeenä ja parhaasta metallialbumista. Kriitikoiden valinta -Emman sai Pää Kii ja Kultaisella Emmalla palkittiin Kari ”Epe” Helenius.Gaalassa kuultiin myös useita esiintyjiä. Esimerkiksi Don Johnson Big Bandin ja Robinin…

Roskildeen lähtevä Pää Kii juhli Femmagaalassa

Teemu Bergmanin kipparoima Pää Kii vei kotiin (?) parikin pystiä Helsingin Virgin Oilissa juhlitusta Femmagalaasta – eikä mitä tahansa palkintoja vaan kenties ne tärkeimmät, eli tuomaristoraadin myöntämän Femma-Femman ja Yleisö-Femman.- Puuttuu enää bändin hajoaminen lavalla niin miehistöllisesti kuin henkisestikin ja yhtyeen lopullinen kulttimaine olisi selvä juttu. Nytkin ollaan jo vitun lähellä, kuuluivat Femma-Femmanm perustelut.Yleisö-Femman äänet jakautuivat peräti 461 eri artistille tai bändille. 132 ehdokasta sai vain yhden äänen. Voittajien koko…

Funky Awards palkitsi kotimaisia, Nordic Music Prize Ruotsiin

Helsingin Virgin Oil Co:ssa jaettiin Funky Awards -palkintoja jo 13. kerran ja pystit jakautuivat seuraavasti:Vuoden artisti: Asa Vuoden bändi: Laineen Kasperi & Palava kaupunki Vuoden biisi: Gracias x JTT: Night Shift Vuoden debyyttilevy: Gracias x JTT: Globe Vuoden levy: Asa: Foetida / Use Your Illusion III Vuoden tulokas: Kuningasidea Vuoden tulevaisuuden lupaus: Lina & The Double Tones Vuoden klubi-dj: Polarsoul Vuoden klubi: KultabassokerhoKärkikolmikkojen listat löytyvät täältä. Järjestävä taho toteaa myös seuraavaa: ”Kärkikolmikoiden…

Kriitikoiden valinnat – Vuoden parhaat 2012

Vuosi 2012 oli loistava rockvuosi – aivan kuten edeltäjänsäkin. Soundin kriitikoilla on ollut jälleen haastava tehtävä rankata vuoden parhaat albumit järjestykseen. Levyt järjestettiin neljässä eri kategoriassa: ulkomaat, suomi, heavy ja retro.

Emma-lista julki, esiintymässä mm. Pää kii ja Robin

Populaarimusiikin parissa ansoituneita palkitseva Emma-gaala järjestetään Espoon Barona Areenalla perjantaina 1.3. Kyseessä on jo 27. gaala.Useita Emma-ehdokkuuksia keräsivät muun muassa Cheek, Nightwish, Jukka Poika, Anna Puu ja Robin. Tänä vuonna Emma-gaalassa uutena kategoriana esittäytyy vuoden albumikansi –sarja.Live-esiintyjien rivistö on jo tässä vaiheessa varsin kirjava, sillä osaamistaan aikovat näyttää muun muassa Cheek, Don Johnson Big Band, J. Karjalainen, Kerkko Koskinen Kollektiivi, Robin, Samuli Putro, Biffy Clyro (UK) ja Pää kii. Mitähän erittäin…