Artisti: Radiohead

Maailmantähti dj-keikalla – paikalla 8 kuulijaa

Radioheadin laulaja Thom Yorke heitti vähintäänkin yllättävän dj-setin brittiläisen Leopallooza-festivaalin backstage-alueella 2. elokuuta.Evening Standard -lehden mukaan maailmanluokan artistin tarjoilusta nautti kahdeksan ihmistä. Erään yleisön edustajan mukaan paikalla oli vieläkin vähemmän porukkaa.- Kaveri on luultavasti menneen vuosikymmenen vaikutusvaltaisin artisti ja siellä hän sitten soitti dj-settiä puolelle tusinalle humalaisia hippejä, Evening Standardin lähde kertoo.Myöhemmin illalla Yorke osallistui ilonpitoon tanssimalla muiden festarikävijöiden…

Taas syntyi superbändi – ja odotukset ovat nyt aika korkealla!

Cedric Bixler-Zavala ja Omar Rodríguez-López (The Mars Volta, At The Drive-In) ovat perustaneet uuden yhtyeen Red Hot Chili Peppersin basistin Flean ja rumpali Dave Elitchin (ex-The Mars Volta) kanssa. Nelikon orkesterin nimi on Antemasque.Uutinen on oikeastaan hieman yllättävä, sillä Bixler-Zavala ja Rodríguez-López ajautuivat koviin riitoihin viime vuonna, kun jälkimmäinen perusti uuden Bosnian Rainbows -yhtyeen. Bixler-Zavala jätti puolestaan tämän seurauksena kaksikon aikoinaan perustaman The Mars Voltan, sillä hänen mielestään ”Rodríguez-López ei enää…

Radiohead: Uusi albumi vai ei uutta albumia?

Basisti Colin Greenwood kertoi viime kesänä, että Radiohead aikoo kuluttaa syksyn (2013) seuraavan studioalbumin miettimiseen ja kirjoittamiseen.Aivan näin suotuisasti asiat eivät ole edenneet, sillä Drowned In Soundille puhunut basisti myöntää yhtyeen olevan edelleen tauolla (”I wish I could say we were going to start work and put something out then spend twelve months on the road touring but we’re just enjoying being at home right now”).- Thom (Yorke) palasi juuri kotiin Atoms For Peace -kiertueelta ja hän lepäilee ainakin vähän aikaa, Greenwood sanoo…