Artisti: The Killers

The Killers hajoamispisteessä?

Amerikkalaisyhtye The Killers on ajautunut kriisiin. Äskettäin Aasiassa esiintymismatkalla olleen yhtyeen basisti Mark Stoermer jätti muun muassa Shanghain-keikan väliin ”henkilökohtaisten syiden” takia. Kitaristi Dave Keuning taas on kurkkuaan myöten täynnä kiertämistä. NME:lle antamassaan haastattelussa muusikko kertoo sanatarkasti seuraavaa: ”I am sick of this. I’m done. The end is in sight. Some people might go: ”Why are you complaining?” But you haven’t done what I have done, so you can’t relate. We just toured a…

NME palkitsi mm. Biffy Clyron ja The Killersin

New Musical Express -lehden palkintogaala järjestettiin Lontoon Troxyssa keskiviikkona 27. helmikuuta.Parhaan brittiläisen yhtyeen pystin vei Biffy Clyro – mutta ei kotiinsa, sillä bändi soittaa Helsingin Nosturissa jo tänään torstaina. Yhtye nähdään Suomessa myös perjantaina, kun orkesteri esiintyy Emma-gaalassa. Pääkaupunkiseudulla onkin varsinaista maailmantähtien ruuhkaa, sillä NME:n mukaan paras kansainvälinen orkesteri on The Killers. Bändihän soitti Suomessa tiistaina 26. helmikuuta ja keikasta voikin lukea täällä.NME:n gaalan muut palkitut:Best Solo…

Jouluterveisiä Glasvegasilta, Killersiltä, McCartneylta ja Sufjan Stevensiltä

Skotlantilainen Glasvegas on julkaissut No Her, No HYmN -nimisen joululaulun, joka on ladattavissa ilmaiseksi yhtyeen kotisivuilta www.glasvegas.net. Samalla yhtye pyytää fanejaan tekemään vapaaehtoisen lahjoituksen hyväntekeväisyyteen keskenmenon kokeneiden perheiden tueksi. Glasvegas sai lähtöpassit Sonylta kakkosalbumin Euphoric Heartbreak kehnon menestyksen jälkeen, mutta on ilmoittanut julkaisevansa ensi vuonna kolmosalbuminsa Later…When The TV Turns To Static. The Killersin joululaulu I Feel It In My Bones on kuunneltavissa Rolling Stonen sivuilta. Se tulee…