Suosikkilevysarja jatkuu! Timo Isoahon toimittamassa juttusarjassa kotimaiset rockmuusikot kertovat, minkä albumin he nostavat julkaisuvuosikymmenensä kirkkaimmaksi helmeksi. Aiemmissa osissa on kartoitettu eri aikakausia 1960- tai 1970-luvulta asti, mutta CMX:n Janne Halmkrona pistää paremmaksi ja nappaa mukaan ammoisen 1950-luvunkin.
Edellisissä osissa sanansa ovat sanoneet Jouni Hynynen, Kaarle Viikate, Amorphisin Tomi Koivusaari ja Mokoman Janne Hyrkäs. Kannattaa tarkastaa nämäkin listat – asiallisia valintoja löytyy joka ukolta. Hynysellä taisi itse asiassa olla mukana CMX:ää!
1950-luku – Elvis Presley: Elvis Presley (1956)
”Saahan aloittaa 1950-luvulta? Kotona levyhyllyssä oli lähinnä isän iskelmävinyylejä, isosiskon Abbat, Osmondsit ja Bay City Rollersit mutta naapurin palomies-Pertsalla oli oikeata rokkia. CCR:n Cosmo’s Factoryn kantta muistan tutkailleeni tarkkaan ja paljon myöhemmin hämmästelleeni, kuinka Eput niin hölmösti kehtasivat matkia sitä. Mutta yksi levy oli kovin kaikista: Elvis Presleyn debyyttialbumi ja sieltä etenkin Tutti Frutti!”
1960-luku – Nick Drake: Five Leaves Left (1969)
”1960-luvulta valitsen levyn jota olen kuunnellut ylivoimaisesti eniten ja se on Nick Draken Five Leaves Left. Tutustuin Drakeen vasta tosi myöhään, mutta vuonna 1969 julkaistu debyytti on säännöllisessä kuuntelussa. Lämmin, koskettava, herkkä, synkkä, lohduttava ja mitä kaikkia adjektiiveja tähän nyt voikaan liittää. 1960-luvulta kuplisi myös King Crimsonin eka, Zeppelinin toka ja Sgt Peppers Lonely Hearts Club Band. Onhan noita. Rasio suuttuu jos en mainitse Stoogesin ekaa!”
1970-luku: Black Sabbath: Sabbath Bloody Sabbath (1973)
”Seitkytluvulta autiosaarelle riittääkin sitten tämä albumi.”
1980-luku – The Meteors: Stampede! (1984)
”1980-luku on tietenkin se vuosikymmen, jolloin musiikki määritteli koko elämän ja jolloin muodostui se perusta, minkä päälle koko minuus rakentuu – ainakin musiikin suhteen. Ja aika eklektinen se omalla kohdalla oli. Sujuvasti samalla c-kasetilla saattoi olla uuden aallon, punkin, rocka- ja psykobillyn, kasarihevin, indien, metallin, uusromanttisen tai epäromanttisen popin tai vaikkapa progen sateenvarjon alle kategorisoitava laulu. Eli täysin mahdoton tehtävä valita mitään yhtä. Arvotaan tuosta vaikka The Meteorsin Little Red Riding Hood erinomaiselta Stampede!-levyltä (1984), jota kuunneltiin ystäväni Pekan kanssa samalla kun koodattiin omia pelejä ZX Spectrum -tietokoneella.”
1990-luku – Pearl Jam: Vs. (1993)
”Ysäri aivan yhtä mahdoton kuin kasari, joten nostetaan tuosta hatusta nyt vaikka Pearl Jamin Vs. (1993), koska satuin kuuntelemaan juuri siihen liittyvän podcastin ja muistin, kuinka erinomainen kappale Rearviewmirror on.”
2000-luku – System of a Down: Toxicity (2001)
”System of a Down ja Toxicity edustakoon 2000-lukua, koska se on harvoja uusia bändejä, jotka ovat vieneet järjen mukanaan. Chop Suey on maailmankaikkeuden toiseksi paras biisi. The Mars Volta voisi olla tähän vaihtoehto b.”
2010-luku – James Blake: Overgrown (2013)
”2010-luvulla ei ole tullut vastaan juurikaan uusia artisteja joiden vaikutus olisi ollut kovin merkittävä. Sen sijaan monet vanhemmat artistit ovat yllättäneet järjettömän kovilla levyillä. Kuten nyt tuoreimpana vaikka Judas Priestin Firepower. Tai vaikkapa Bowien Blackstar-testamentti. Mutta eniten kuuntelemani 2010-luvulla vastaantulleen artistin levy on James Blaken Overgrown.”
Paras musiikki-VHS on Ruotsin TV:stä 1983 nauhoittamani konsertti Dortmundista. Samassa tapahtumassa soittivat Iron Maiden, Judas Priest, Scorpions, Michael Schenker Group, Ozzy Osbourne, Def Leppard, Quiet Riot – ja Krokus. Long stick goes boom!
Pikavilkaisulla kirjahyllyyn ensimmäinen silmään sattunut hyvä musakirja on Fredric Dannenin Hit Men. Valitettavasti mitään siitä oppimaani ei voinut hyödyntää A&R-aikanani.