Artikkelit

Kris Kristofferson saapuu Helsinkiin

Kris Kristofferson, eräs kaikkien aikojen legendaarisimmista countryn laulaja/lauluntekijöistä saapuu vierailulle Suomeen. Kristofferson konsertoi Helsingin Finlandia-talolla maanantaina 4. elokuuta. Konserttilippujen myynti alkaa Lippupalvelussa maanantaina 5.5. kello 9.00.

Von Hertzen Brothers tiedotti kiertueesta

Tuoreimman Soundin kansikuvayhtye Von Hertzen Brothers lähtee tien päälle uuden Love Remains The Same -albumin tiimoilta. Pitkäsoitto ilmestyy 14.5. Keikkakesän ehdottomana kruununa on esiintyminen Roskilden festivaaleilla sunnuntaina 6.7.

Yhtyeen rundi etenee seuraavasti:

HIM julkaisee live-cd:n ja DVD:n 30.4.

HIM julkaisee ensimmäisen virallisen livepakettinsa vappuna. Mahtipontisesti nimetty Digital Versatile Doom: Live At the Orpheum Theatre XXXVII A.S. taltioitiin Los Angelesin Orpheum-teatterissa marraskuussa 2007.

Iso G

Minulla on outoja tapoja. Yksi niistä liittyy Gramexpress-lehden lukemiseen. Tarkistan ensimmäisenä Gramex ry:n jäsenlehden kunkin numeron viimeisiltä sivuilta, että paljonko RinneRadio on saanut tukiaisia.