Kuudes Silmä – Draamaa ja pahoinvointia

Ahdistuksen määrä on vakio. Siksi postpunk on aivan yhtä relevanttia musiikkia tänäkin päivänä. Sen tietää myös debyyttialbuminsa toukokuun lopussa julkaissut Kuudes Silmä, joka tuntee genren historian läpikotaisin.

– Kuudennen Silmän syntyhetket voi ajoittaa alkuvuoteen 2010 kun basistimme Matti ja alkuperäinen laulajamme Marko päättivät perustaa bändin, avaa kitaristi-laulaja Jere Lehmus Kuudennen Silmän historiaa.

– Bändin nimi ja musiikkityyli olivat alusta asti selviä; post-punkia ja nimenomaan suomen kielellä. Pysyvämpi kokoonpano sai muotonsa kesällä 2011 kun Alisa löytyi rumpalin pallille. Markon ilmoitettua lähtevänsä bändistä muihin kiireisiin vedoten otin myös laulajan hommat hoitaakseni. Ensimmäinen keikka soitettiin kesällä 2012 jonka jälkeen synistimme Anne jätti bändin ja tilalle tuli Pinni.

Postpunk on suorastaan dogmaattinen genre mitä sisältöön ja muotokieleen tulee. Jere ei kuitenkaan koe, että tiukat raamit rajoittaisivat sävellystyötä. Mutta ei se estä kunnioittamasta avoimesti musiikkityylin historiaakaan.

– Varmaan jokaisessa meistä tähän asti kirjoitetussa jutussa on mainittu, että kuulostetaan Mustalta Paraatilta mikä on tietenkin imartelevaa, mutta mä ainakin näkisin, että ne suurimmat musiikilliset esikuvat tulee ennemminkin briteistä, niin kuin esimerkiksi Rudimentary Peni, The Cure, The Mob ja Killing Joke, joka myös varmasti oli aikoinaan Mustan Paraatinkin suurimpia esikuvia.

– Biisit me sävelletään ensisijaisesti melodioiden ja riffien ehdoilla enkä koe, että mikään genre-uskollisuus rajoittaisi meidän biisinkirjoitusta. Pitkäsoitollakin on kuitenkin biisejä aika laidasta laitaan ja osa niistä on kuitenkin täyttä punkkia. Tietty kolkkous siinä soundimaailmassa on se, mikä antaa tässä tapauksessa musiikille sen post-etuliitteen.

Sama matalalla oleva katto määrittää myös tyylisuunnan tekstejä. Paitsi että tunneskaala ja aihepiirit ovat tiukkaan määritelty, tahaton parodisuus on monen yhtyeen vitsaus.

– Se tietty melodramaattisuus mikä tämän musatyylin sanoituksiin usein liitetään on itse asiassa aika kiehtovaa. Se kahdeksankymmentälukulainen teatraalinen lähestymistapa ahdistuksen kuvaamiseen, että jostain niinkin arkisesta asiasta kuin krapulasta saadaan revittyä irti jotain elämää suurempaa tuskaa. Ei me kuitenkaan kirjoiteta ahdistuksesta ja pahoinvoinnista vaan sen takia, että se kuuluisi tähän musatyyliin.

Julkaistu alun perin Soundissa 5 / 2013

(Kuva: Jussi Jänis)