THE DEAD WEATHER: Sea Of Cowards

Arvio julkaistu Soundissa 5/2010.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Aivan kuin The Raconteurs pari vuotta sitten, myös tämä Jack Whiten sisällään pitävä orkesteri tarkentaa tähtäystään kakkoslevyllään. Debyyttialbumi Horehound (2009) vielä ampui umpimähkään, mutta osui välillä sellaisiin häränsilmiin kuin hysteerinen I Cut Like A Buffalo.

Arvio

THE DEAD WEATHER
Sea Of Cowards
Third Man Records

Aivan kuin The Raconteurs pari vuotta sitten, myös tämä Jack Whiten sisällään pitävä orkesteri tarkentaa tähtäystään kakkoslevyllään. Debyyttialbumi Horehound (2009) vielä ampui umpimähkään, mutta osui välillä sellaisiin häränsilmiin kuin hysteerinen I Cut Like A Buffalo. Uutuus on koukuttavan rytmikästä riffivenkoilua pitkälti alusta loppuun. Yhtye tuntuu löytäneen oman identiteettinsä, joka on jotain muuta kuin The Killsin, The White Stripesin ja The Raconteursin varjo.

Kansikuvissa okkultismystiseen estetiikkaan verhoutuvan bändin soundi on synkeä ja kohtalokas, mutta myös armottoman funk. Välillä instrumentaatio kuulostaa jonkinlaiselta satanistiselta The Metersiltä. Tummasävyiset riffit nykivät nykimistään ja laululinjat perustuvat melodioita enemmän sanojen rytmikkääseen aksentointiin. Äänimaailma on pimeä ja raskas, mutta rytmi kimpoilee kepeästi. Pahuudesta uutettu New Orleansin svengi on tietysti hyvä juttu, ja modernisti pärisevä äänimaailma ajattoman yhteensoiton kanssa kiehtova yhdistelmä.

Itsestäänselvien blues-, folk- ja popkaikujen lisäksi mukana on yllättävän rutkasti krautrokkailevaa syntetisaattorihuuruilua, ihmeellisiä efektirutinoita ja hämärästi haahuilevia kappalerakenteita. Tämä erikoistuminen määrittää The Dead Weatherin selkeästi omaksi yksikökseen, mutta saattaa myös aiheuttaa pettymyksen niille, jotka odottavat tarttuvaa perinneilmaisua kaikilta Jack White -sidonnaisilta levyiltä. Jytäkässä rokissa on mukana paljon jopa kokeellisiksi mieltyviä elementtejä. Melodisempi laulelmallisuus on tällä levyllä huomattavasti harvinaisempaa kuin meluisasti kurnuttavat urkuriffit ja ilkeästi ulvova kitarasooloilu.

Yhtä kaikki, Sea Of Cowards upottaa avomielisen kuulijan mustaan veteensä. Matkalla pohjaan on monta huippuhetkeä, kuten raskaasti groovaava Blue Blood Blues, funky Hustle And Cuss, syntetisaattorituuttaus The Difference Between Us, huonon meiningin reggae Gasoline ja levyn päättävä, ”Now and till the moment of your last breath” -hokemaan perustuva pianobiisi Old Mary.

Lisää luettavaa