GHOSTS: The World Is Outside

Lontoolaiselta tulokkaalta toivotaan paljon. Valitettavasti viisikon sokerinen kitarapop on yhtä persoonatonta kuin ensimmäisen albuminsa kansikuva. Katosta roikkuva sininen pahvimobile ei paljon bändistä tai sen musiikista kerro.

Suuren levy-yhtiön logiikka on helppo nähdä. Stadioneilla on tilaa. Sinne asti yksi napakka single ei kuitenkaan riitä. Kyseinen Stay The Night kilkkaa kevyesti ja kauniisti, mutta muuten The World Is Outside ei yllä edes ihan kivaksi levyksi. Sen tylsämielinen laimeus on saavutus sinänsä.

Ghostsilta uupuu oikeastaan kaikki, mitä se tavoittelee. Sillä ei ole Coldplayn itseluottamusta, The Feelingin melodiatajua tai edes Keanen Hopes And Fears -levyn kaltaista vaivatonta soitto-otetta ja ilmavaa soundia. On vain nippu hahmottomia kappaleita, joita on isolla rahalla yritetty tuunata radioon sopiviksi.

Näin nynnyjen nuorukaisten kannattaisi astua ovesta ulos, hieman katsoa ja kokea maailmaa ja kirjoittaa lisää biisejä sitten, kun sormet ovat pari kertaa palaneet. Muuten heitä saattaa odottaa ikuinen pesti James Bluntin lämmittelijänä alati pienemmissä ja pienemmissä paikoissa. Ja se on popparin helvetti.