Tuomari Nurmion soolokeikoilla viime vuosina viihtyneet ovat odotelleet tätä levyä. Vaikka tangomanifestoinnissa tai alamaailman vasaroinneissa ei vikaa ole ollutkaan, on Nurmion poikkeuksellista kitarointia jäänyt levytteiltä kaipaamaan. Judge Bonen amerikaksi lauletuissa kappaleissa romuluisesti rähjäävä, muttei koskaan yksitoikkoinen kitarismi on suorastaan pääosassa. Doc Hillin spastisesti svengaava rumpukolistelu varastaa show’n hetkittäin, mutta levyn tähti on silti Judge Bonen jatkuvasti sekä kitaran että basson tonttia hoitava baritonikitaravyörytys.
Väkivaltainen soitanto on tallennettu hienostelematta. Primitiivinen lähestymistapa palvelee materiaalia täydellisesti. Levyltä löytyy upouusien kappaleiden lisäksi versiointeja Nurmion jo muutamaan kertaan uudelleenversioimista hiteistä. Nekin tuntuvat Judge Bonen lihamyllyn läpi jauhettuina uusilta teoksilta. Blues, folk tai rockabilly tuntuvat nekin suorastaan tuoreilta musiikkityyleiltä näin käsiteltyinä.
Toivottavasti Bone Voyage saa tuupattua levyn ulkomailla oikeisiin käsiin, ja Judge Bone nousee ansaitsemalleen paikalle kansainvälisen kaapin päälle. Siis johonkin Marc Ribotin, R.L. Burnsiden tai Jack Whiten kaltaisten arvostettujen perinteiden muokkaajien rinnalle.