Näen oikein kuinka Miles Davis ihmettelee siellä jossain ”Milloin mä ton tein? Eihän mulla ollut koskaan vain trumpetin, urkujen ja rumpujen trioa…” Ei niin. Tämän tekivätkin Antero Priha (J. Karjalaisen Mustat Lasit, Sound & Fury, Breadmachine), Kalle Salonen ja äänityksestä sekä tuotannostakin vastaava Hannu Pikkarainen Suomessa 2019. Jos hilpeän pirtsakkaa kantta on uskominen, niin levyn kaikki kahdeksan kappaletta ovat ”hetkessä luotuja”. Siltä ne kuulostavatkin, siis hyvällä tavalla.
Organ Free ei todellakaan massoja nuoleskele. Meininki on hyvinkin kokeellista: Priha puhaltaa tavallaan loputonta sooloa Salosen Hammondin ja Nordin kurnuttaessa, pulputtaessa, helkkyessä, huohottaessa ja koristessa perus-urkuismit tarkkaan välttäen ja Pikkarainen jakaa aikaa hajamielisen vapaasti, vain hetkittäin funkyyn grooveen antautuen. Koko hoito toimii niin kympillä, että huvittaisi kovasti todistaa kolmikon toimintaa livenä. Vähän väliä mieleen kuitenkin palaa kysymys, saako ”oma musiikki” kuulostaa näin totaalisesti Milesilta vuonna 1971. Toisaalta eihän tällaista kamaa tänä päivänä kukaan muu tietääkseni tee. Hämmentävää, mutta kieltämättä viihdyn levyn maisemissa varsin hyvin.