Osio: Asiaa

Hanoi Rocksin ensimmäiset albumit kootaan hulppeaan vinyylipakettiin – Mukana myös uusi kokoelmalevy

Marraskuussa julkaistaan komea Hanoi Rocks -vinyylipaketti, joka sisältää yhtyeen viisi ensimmäistä albumia 80-luvulta sekä täysin uuden kokoelmalevyn. Paketin kylkiäisinä tulee 12-sivuinen lehtinen, joka esittelee jokaisen albumin kuvaharvinaisuuksilla höystettynä.

Saatat olla kova jätkä, mutta tuskin olet yhtä kova kuin laulaja, joka katkaisi lavalla jalkansa mutta jatkoi keikan loppuun

Tästä vähän mallia peräänantamattomasta asenteesta. Hardcore-yhtye Trap Them esiintyi viikonloppuna Hollannin Eindhovenin Bloodshedfestissä, kun laulaja Ryan McKenney keksi loikata suurieleisesti alas kaiuttimen päältä. Laskeutuminen meni kuitenkin siinä määrin pieleen, että McKenneyltä murtui jalka (tai molemmat). Asiasta uutisoi Metal Injection.

Onneksi olkoon! Jälleen yksi kotimainen metalliyhtye pääsi kansainvälisen levy-yhtiöjätin suojiin

No tämä menestys tulee epäilemättä oikeaan osoitteeseen. Karhulalainen Omnium Gatherum on painanut hommia jo vuodesta 1996 tehden jopa seitsemän albumia sekä useita omin päin järjestettyjä kiertueita ulkomaille, ja nyt bändi pääsee arvolleen sopivaan kotiin: metallimaailman levy-yhtiösuuruus Century Media solmi yhtyeen kanssa levytyssopimuksen. Hyvä!