Soittolista

Fatboy-miesten suosikkibiisit

Ruotsalaisen rockabilly-yhtye Fatboyn kitaristi Hannu Kiviaho kertoo tänään ilmestyneen Soundin Oma lista -palstalla fanittamastaan musiikista. Hannu kokosi ystävällisesti kahdenkymmenen suosikkibiisinsä soittolistan ja pyysi myös Fatboyn laulajaa Thomas ”Pegge” Pareigisia tekemään saman.

Minun tähteni: The Flaming Lips vieraissa

Soundissa 6-7/2012 Minun tähteni -sarjassa käsittelyvuorossa on The Flaming Lips. Jutun kylkeen kasasimme soittolistan The Flaming Lips vieraissa, jolta löytyy valikoima yhtyeen tekemiä cover-versioita ja vierailuja muiden artistien levyillä.Biisit Deep Purplesta Kylie Minogueen taipuvat Wayne Coynen ja kumppaneiden käsittelyssä ihastuttavan happoiseksi psykedeliarockiksi.

Homomusiikkia – Homofobian vastaisen päivän kunniaksi

Tänään 17.5. vietetään kansainvälistä homofobian vastaista päivää. Toivotaan, että suvaitsevaisuus nytkähtäisi jälleen askeleen eteenpäin. Arvokkaan päivän kunniaksi keräsimme soittolistallisen tavalla tai toisella aiheeseen liittyviä kappaleita.