Geezer Butler muistelee Ronnie James Dion lähtöä Black Sabbathista – ”Hän uskoi, että bändin uusi menestys oli hänen ansiotaan”

6.3.2021 18:45

Black Sabbath -basisti Geezer Butler muisteli heavy metalin pioneeriryhmän Ronnie James Dio -aikakautta BraveWordsin tuoreessa haastattelussa.

Laulajaksi Ozzy Osbournen tilalle astunut Dio lähti yhtyeestä vuonna 1982 kahden yhtyeen fanien keskuudessa hyvin vastaanotetun albumin jälkeen.

”Yksi syistä, minkä takia välit alkoivat happanemaan oli se, että Ronnie neuvotteli soolodiilin Warner Brothersin kanssa kesken Mob Rulesin menestyksen”, Butler sanoo. ”Se pilasi koko jutun. Sen jälkeen me vain puskimme eteenpäin Ian Gillanin kanssa.”

Mieheltä tiedusteltiin, miksi kummassa Dio päätyi sotkemaan bändin uuden tulemisen.

”Jos sinulle tarjotaan hyvä levysopparia, niin eihän sitä torjuta”, Butler toteaa. ”Luulisin, että Ronnie alkoi uskoa, että bändin uusi menestys oli hänen ansiotaan. Niinpä Mob Rules -ajanjakson loppua kohden Ronnie ajatteli Sabbathilla menevän taas hyvin hänen takiaan. Hän ajatteli olevansa tarpeeksi tärkeä lähteäkseen soolouralle. Hän ei tarvinnut meitä muita.”

Lisää luettavaa