Päivän mashup-pläjäys: näin yhdistyy Lamb of Godin möykkä vuoden irstaimpaan räppihittiin

Lamb of God.
Sami Lommi

Cardi B:n ja Megan Thee Stallionin WAP alias Wet Ass Pussy oli riittävän roisi revittely, että kappale sai aikaan jonkinmoisen paheksumisen aallon Yhdysvaltain konservatiivisissa piireissä. ”Nämä räppärit ovat esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun lapsia kasvatetaan ilman Jumalaa ja vahvaa isähahmoa”, tokaisi esimerkiksi kalifornialainen republikaani James P. Bradley Twitterissä. Selkeästi on siis jotain tehty oikein, kun musiikilla saadaan vielä järkytystä aikaiseksi!

Koska internet on internet, kappaleesta on kehitetty jos jonkinlaista meemiä kansakunnan ratoksi – kuten nyt tämä mashup, jossa Lamb of Godin Redneck sopii yllättävän hyvin yhteen Cardi B:n kiimaräpin kanssa. Asialla on Youtube-käyttäjä nimeltä Brandon Dinh. Lamb of Godin alkuperäisen Redneckin voi näillä näkymin kuulla Suomessa marraskuussa, kun yhtye saapuu Kreatorin kanssa esiintymään Helsingin Jäähalliin ja Oulun Club Teatriaan. Toivottavasti nämä keikat saadaan vaikeina aikoina hoidettua kunnialla.