Puolalainen metallibändi melkoisessa liemessä: jäseniä syytetään fanin kidnappauksesta, pahimmillaan uhkana elinkautinen vankeustuomio

Decapitated joutuu vastaamaan vakaviin syytöksiin.
10.9.2017 13:58

Parhaillaan Amerikan manteretta yhdessä Thy Art Is Murderin ja Fallujahin kiertävä puolalainen death metal -orkesteri Decapitated on ajautunut melkoisiin vaikeuksiin. The Spokesman-Reviewin mukaan kaikki orkesterin jäsenet olisi nimittäin pidätetty perjantaina Kalifornian Santa Anassa elokuun 31. päivä Spokanessa Washingtonissa tapahtuneesta naisen kidnappauksesta syytettyinä.

Viimeisimpien tietojen mukaan koko yhtye on tällä hetkellä vangittuna Los Angelesissa odottaen siirtoa takaisin Spokaneen. Viranomaislähteiden mukaan tapauksen tutkinta on edelleen käynnissä. ”Jutulla on toinenkin puolensa”, toteaa yhtyeen palkkaama asianajaja Steve Graham. ”Meillä on todistaja, jonka mukaan asianomistaja vieraili yhtyeen luona omasta vapaasta tahdostaan ja poistui hyvässä hengessä.” Graham kertoo myös, ettei bändi aio vastustaa karkotusta ja he palaavat Spokaneen vastaamaan syytteisiin täysin vapaaehtoisesti ja halukkaina yhteistyöhön.

KREM-TV uutisoi tapauksesta ensimmäisen asteen kidnappauksena, joka Washingtonin lakien mukaan lasketaan törkeäksi rikokseksi. Maksimirangaistus moisesta on elinkautinen vankeus.

Jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Lisää luettavaa