DEMONIC DEATH JUDGE: Skygods

Arvio julkaistu Soundissa 10/2012.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Arvio

DEMONIC DEATH JUDGE
Skygods
Inverse

Sludge. Postmetalin ohella viime vuosien villitys, jossa äärirajojen kokeileminen on käännetty metalin lainalaisuuksien mukaan väärinpäin. Se on takuuvarmasti se genre, jonka bulkkitavara on sietämättömämpää kuin missään muussa metallin alalajissa. Siksipä sieltä uusien yhtyeiden perkuu on lähes hullun hommaa.

Ja sitten kuin sattumalta löytyy jotain Demonic Death Judgen tasoista! Sludgea tai ei, mutta ainakin laulupuoli on kakofonista rääkymistä ja kappaleiden tappotahti on genrelle uskollista möyrimistä. Aivan omaan kastiinsa kotkalaispartion asettaa kultamunia suoltava riffihautomo, joka viittaa vahvasti yleisesti tavattuun mutta ehdottoman hyväksyttävään Black Sabbath -uskovaisuuteen. Äärimmäisen makeita ovat myös lukuisat bassojuoksutukset, jotka erityisesti kipakoiden kitarasoolojen kanssa päällekkäin vedettynä ovat nannaa.

Tämä kaikki erinomaisen kurinalaisesti sävellettyjen biisien muodossa. Heitetään sekaan kourallinen hömppämystiikkaa sekä aimo tujaus huumaavaa psykedeliaa, myllytetään väkevällä groovella ja homma alkaisi olemaan siinä.

Jos olisi hiukkasenkaan kansallis­ylpeyteen kallellaan, niin nyt jos koskaan pitäisi keulia, että kuppaisesta suomalaisesta satamakaupungista tulee bändi, joka pesee koko Rise Aboven uusien bändien rosterin 6-0.

Lisää luettavaa