THE LIEBLINGS: Take Us To Your Leader

Arvio julkaistu Soundissa 8/2013.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.

Arvio

THE LIEBLINGS
Take Us To Your Leader
GAEA

Powerpop on kyltymätön lähde. Tähän tunnettuun tosiseikkaan luottaa myös pääkaupungista ponnistava The Lieblings ensimmäisellä kokopitkällään. The Lieblingsin nelikko on toki entuudestaan varsin tuttu kotimaisen indien kentältä – The Pansiesista, The Sugarrushista ja Wrecking Queensistä –, joten minään varsinaisena yllätyksenä Take Us To Your Leaderin kypsyyttä ei voi pitää. Levyn kappaleet rullaavat läpi mukavan rouhealla otteella ja muutamasta biisistä löytyy myös vahvaa melodista koukkua. Tunnelmasta huokuva ysärihenkinen toiveikkuus toimii myös mainiosti tässä osoitteessa.

Toisaalta, jos Take Us To Your Leaderia tarkastelee powerpopin hienouksiin harjaantumattomin korvin, voi levyn perinteisiin nojaava keskitempoinen rokkaus kuulostaa puuduttavalta itsensä toistolta. Faktahan on, että riuskat kitaramatot peittävät alleen ison osan hienovaraisemmista nyansseista. Kuulokkeilla levyä kuunnellessa nämä yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa, mutta esimerkiksi autoillessa levyn äänimaailma puu­routuu väkisinkin. Mutta eipä tätä bändin viaksi juurikaan voi laskea.

Take Us To Your Leader on kaikin puolin hyvä levy, mutta kiitettävän tasolle pääseminen vaatisi vielä paria piirua terävämpää biisimateriaalia. Suunta on kuitenkin selkeästi oikea.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa