J.J. Cale on suuri säveltäjä. 70-luvun klassikkovuosinaan hän ei tahkonnut menestyslevyjä. Rahaa tuli, kun häntä huomattavasti kehnommat tekijät versioivat miehen säveltämiä, suureen amerikkalaiseen laulukirjaan kuuluvia helmiä. Mies on yhä kultti-ilmiö. Tulsa soundista ei koskaan tullut maailmanlaajuista ilmiötä.
Calen uusin on enimmäkseen taattua ja tasavarmaa tavaraa. Ensimmäisen, levyn heikoimman kappaleen jälkeen lenseä svengi ei petä ja mukaan mahtuu muutama biisi, jotka tullaan lukemaan klassikoiksi: hienon banjon eteenpäin tönimä Strange Days, pelkällä akustisella ja pedal steelillä säestetty Leaving In The Morning, suofunkkia huokuva Bring Down The Curtain.
Cale soittaa kaikki soittimet itse. Sen kuulee soundista ja välillä se hiukan häiritsee. Väistämättä tulee miettineeksi, että jos levy olisi tehty samaan tyyliin kuin 5, Naturally tai Okie, kokemus olisi aika toinen – mullistava. Yhden miehen levyksi svengi kuitenkin yltyy välillä murhaavaksi. Fonda-Lina on jo silkkaa diskoa.
Jos bändi miehen ympärille tulevilla levyillä kasataan, toivon että hän silti siirtyy yhä välillä kitaranvarresta soittamaan pianoa.