FOR THE IMPERIUM: For The Imperium

Arvio julkaistu Soundissa 9/2011.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Tämä oli odotettavissa. Jo pienjulkaisuillaan linjattomuutensa löytäneen For The Imperiumin loistava debyyttilevy pyyhkäisee jalat alta tyylikirjollaan, teknisyydellään ja tinkimättömyydellään.

Arvio

FOR THE IMPERIUM
For The Imperium
Warner Music

Tämä oli odotettavissa. Jo pienjulkaisuillaan linjattomuutensa löytäneen For The Imperiumin loistava debyyttilevy pyyhkäisee jalat alta tyylikirjollaan, teknisyydellään ja tinkimättömyydellään. Bändi hallitsee sekä metal-runttauksen että pop-elementit, mutta ei päästä kuulijaansa helpolla tarjoamalla valmiiksi pureskeltuja genrebiisejä.

For The Imperiumia on silti turha syyttää keskittymiskyvyn puutteesta. Kappalemateriaalia osataan kyllä jalostaa, sitä ei vain aina haluta tehdä sovinnaisimmalla mahdollisella tavalla. Sinne tänne poukkoilevissa biiseissä on tarttuvuutta ja ne toimivat rakenteiltaan varsinkin, kun kestot jäävät usein alle neljän minuutin. Tämä lieneekin levyn ainoa asia, josta puuttuu perusteltua suuruudenhulluutta, johon kuuluvat myös mainiot jousisovitukset. Tällaisessa yhteydessä on lisäksi erinomaisen tärkeää, että April-yhtyeestä tuttu laulaja Hakim Hietikko ei ole taidokkaan porukan heikoin lenkki.

Ennakkoluuloton For The Imperium pitää pilkkanaan esimerkiksi kulmat kurtussa suorittavia mathcore-akteja. Tässä on bändi, jonka tekemisiä Mike Pattonkin voi tyytyväisenä katsella valtaistuimeltaan.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa