Suomeenkin mukavan säännöllisesti entävä Rush kattoi Clockwork Angels -kiertueellaan pöydän, jonka anti saattoi hämmentää hyvänpäivänfania. Fokuksessa oli tuorein albumi, mutta muuten biisilista keskittyi Signalsin (1982) myötä alkaneisiin vaiheisiin. Lopulta pakollisia Moving Pictures -hittejä lukuunottamatta vain The Spirit Of Radio palasi vuoteen 1980 ja encoret nippuun vetänyt 2112-tiivistelmä 1970-luvulle.
Vanhan liiton kuulijaa Syrinxin temppelien tapahtumista muistuttelu lämmitti, nousihan 2112 kovapäiselle bändille 1976 tärkeäksi ”mission statementiksi”. Tinkimätön levy oli paitsi a-puolen muotonsa, myös tekstisisältönsä aiheuttaman kohun tähden kuin Rushin oma Kevätuhri ja keskisormi tahoille, joilla oli ideoita materiaalin laimentamisesta.
Missä sinä olit, kun Peartilta lipsahti kapula kädestä kesken soolon?
Juuri 2112 avasi sen ladun, jolla Neil Peart, Geddy Lee sekä Alex Lifeson ovat sittemmin hiihdelleet paikkaansa edelläkävijöinä vahvistellen. Ja nyt oli ”albumiklassikot”-hengessä Moving Picturesin (1981) painoarvoa korostaneen viime turneen jälkeen toisenlaisen setin vuoro. Subdivisions, The Big Money, Force Ten ja Grand Designs on startti, joka vaatii sekä munaa että luottoa kuulijoihin. Kotiläksynsä tehneille avaus ei ollut yllätys, eikä koko lailla täydestä Hartwall Areenasta pettyneitä poistujia erottunutkaan. Seuraavaksi yhtye antoi kuitenkin vähän siimaa pyöräyttämällä Limelightin, jota ei olla tällä rundilla säännöllisesti soitettu. Kenties sillä, että eräskin Janne Halmkrona ehti kuulemma toivoa biisiä Geddyltä ennen konserttia meet&greetissä, oli vaikutusta asiaan.
Vielä Signalsin hieno The Analog Kid, Preston (1989) koskettava The Pass ja Roll The Bonesin (1991) instrumentaali Where’s My Thing? sekä pari muuta siivua, ja ensimmäinen puoliaika tuli päätökseensä.
Tauolta trio palasi vahvistettuna jousisektiolla, ja Clockwork Angelsiin paneutuminen alkoi. Vuorossa oli peräti yhdeksän raidan kiertoajelu albumiin, josta Rush on syystäkin ylpeä. Jouset ottivat tärkeän roolin The Gardenissa, mutta muuten oktetin lisäarvo oli ainakin yhtä paljon innostuneessa heilumisessa Peartin setin takana kuin riffien tuplaamisessa.
Neilin aina ispiroiva soolo on tällä rundilla jaettu kolmeen osaan, ja keskimmäisessä tapahtui jotain odottamatonta. Rush-loreen saatiinkin Helsingistä harvinainen merkintä. ”Missä sinä olit, kun Peartilta lipsahti kapula kädestä kesken soolon?” Soitto ei tauonnut nanosekunniksikaan, mutta sydän ehkä jätti yhden iskun väliin.
Loppuillan herkkuja olivat Grace Under Pressuren (1984) synkän uhkaava Red Sector A, Roll The Bonesin avaus Dreamline sekä tietenkin maailman paras rock-instrumentaali YYZ ja encoret avannut klassikko Tom Sawyer. Upeaa musiikkia, ajatuksia herättäviä ajattomia tekstejä ja erinomainen show. Kaikkea tätä tarjosi heinäkuusta 1974 tällä kokoonpanolla operoinut Rush kesäkuussa 2013.