Olen aina ollut skeptinen reunionien suhteen. Erityisen skeptinen olin silloin, kun At The Gates vuonna 2007 ilmoitti soittamisen riemun löytyneen uudestaan. Yksi harvoista bändeistä, joka minun kirjoissani onnistui lopettamaan huipulla, tekisi paluun.
Miksi ihmeessä?
Lopulta At The Gates kuitenkin soitti vain pari keikkaa menneiden aikojen kunniaksi ja lopetti taas. Vahinkoa ei tapahtunut: bändin jäsenet olivat haastatteluissa toistelleet, että uuden materiaalin julkaisemisessa ei olisi mitään järkeä. Ei siis At The Gatesin nimellä ainakaan.
Vuonna 2010 huhumylly saatiin uudelleen käyntiin. Bändi julkisti lisää keikkoja, ja uteluihin uudesta levystä saatiin jo diplomaattisempia vastauksia: I’ve learned never to say never.
Ja tässä sitä nyt on. Uutta musiikkia, joka jatkaa siitä mihin At The Gates hajotessaan jäi. Parissa vuosikymmenessä moni asia ehtii kuitenkin muuttua, eikä edes Slaughter Of The Soul (1995) nyt uudelleen äänitettynä kuulostaisi yhtä hyvältä kuin omana aikanaan. Haluaisin uskoa, että At The Gatesin kaltaisella kokoonpanolla riittäisi rahkeita rohkeampaankin tyylilliseen irtiottoon.
Kun At The Gatesin hajoamisen jälkeen ei kuitenkaan turhan paljon hyvää Göteborg-soundia ole julkaistu, At War With Reality on objektiivisemmin tarkasteltuna ihan tervetullut piristysruiske. Bändin taito tehdä napakoita biisejä on säilynyt lähes ennallaan. Äkäisen tarttuvia riffejä ja melodioita viljellään yhä yltäkylläisyyteen asti. Jos vertailukohtaa ei olisi, ja jos eläisimme edelleen 90-lukua, levy saattaisi hyvinkin olla elämää suurempi.
At War With Reality vaikuttaa luonnollisesti edeltäjiään harkitummalta kokonaisuudelta. Levy on kauttaaltaan tutun raskas, mutta sata lasissa kaahataan vain toisinaan. Löytyypä lopusta myös At The Gatesin näkemys pakollisesta eeppisestä päätöskappaleesta, vastustamattomasti etenevä The Night Eternal. Kontrastia lievän varovaiseen ilmeeseen tuo kuitenkin Tomas Lindbergin kouliintunut ääni, joka kuulostaa vuosi vuodelta vain raaemmalta ja hallitsemattomammalta.
Ymmärrän kyllä, jos tätä ei syystä tai toisesta huvittanut jättää pöytälaatikkoonkaan.
