At The Gates tuntuu tykkäävän tehdä levyjä pienen paineen alla. Tuorein epämukavuustekijä on kitaristi Anders Björlerin siirtyminen bändistä sivuun, mutta muu ryhmä ei antanut seikan viivästyttää uuden levyn tekemistä, vaan pikemminkin koki sen kipinäksi tuoreen kiekon synnyttämiselle.
Uuden levyn biisit ovat syntyneet ripeällä tahdilla, jonka voi aistia albumilta. Kappaleet tuntuvat hyvin luonnollisilta sekä loogisilta. Bändin sävellykset ovat rujolla tavalla kauniita, joissa At The Gatesille tyypilliseen tapaan melodioiden vahva rooli korostuu. Nopea työtahti tarkoittaa osittain myös sitä, että suuria yllätyksiä ei pääse syntymään, mutta toisaalta kappaleiden tummasävyinen kaunosieluisuus ja metallin ytimessä liikkuminen korvaa kaiken erikoisuuden tavoittelun, joka tällä levyllä olisi hyvinkin voinut tapella bändiä vastaan.
At The Gatesin luomus on lisäksi tunnelmaltaan hyvin väkevä, aivan kuin bändi olisi vielä halunnut alleviivata At War With Realityllä (2014) tekemänsä paluun oikeutusta. Ajatuksen tasolla se on turhaa, mutta antaa pikantin säväyksen levylle.
To Drink From The Night Itself kunnioittaa metallin perusarvoja ja ruotsalaisen metallin juuria, jos kohta At The itse on olennainen osa niitä juuria, joista edelleen näyttää nousevan vahvaa ja tuulia pelkäämätöntä kasvustoa.
