HISS GOLDEN MESSENGER: Lateness Of Dancers

Arvio julkaistu Soundissa 11/2014.
Kirjoittanut: Pauli Kallio.

Arvio

HISS GOLDEN MESSENGER
Lateness Of Dancers
Merge

MC Taylorin johtama Hiss Golden Messenger kuuluu niihin nimiin, joista aikaansa seuraavat juuritietoisen rockin ystävät puhuvat syksyllä 2014. Hänellä on kuitenkin takanaan jo pari musiikintäyteistä vuosikymmentä: ensin punkkia Ex-Ignotassa ja sitten vasemman kaistan kantria The Court & Sparkissa. Aiemmista bändeistä kulkee yhä mukana monitaitoinen luottomies Scott Hirsch. Muut musikantit tulevat, viipyvät ja menevät tarpeen mukaan.

Ja miksi jokainen Lateness Of Dancersin kuullut suosittelee sitä kavereilleen? Kuinka voisi jättää suosittelematta? Levyltä puuttuu kokonaan pikavoittoja havittelevan rockin penikkamainen itsekorostus. Poissa on myös sinänsä kelvollista americanaa usein kalvava aneemisuus. Jäljelle jää amerikkalaisen musiikin lämmin ja luotettava ydin, joka periytyy tasapuolisesti Kaliforniasta ja miehemme nykyisiltä pohjoiskaroliinalaisilta kotikulmilta.

Levy hurmaa enemmän tunnelmallaan kuin omaperäisyydellään. Mahogany Dread kelpaisi Tom Pettyn ja Day O Day (A Love So Free) Ryan Adamsin hittikokoelmalle. Myöhemmin mieleen pulpahtavat Ronnie Lanen lempeys, Van Morrisonin mystiikka ja seitsenkymppisen Dylanin karhea svengi. Kovin tuttua ja silti pahuksen tuoretta.

Lisää luettavaa