Hiss Golden Messengerin uusi levy on kuin ystävän halaus

Arvio julkaistu Soundissa 10/2016.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

Hiss Golden Messenger
Heart Like A Levee
Merge

Suomessa Hiss Golden Messenger on lähes tuntematon bändi, vaikka tämä on jo yhtyeen seitsemäs albumi hassun nimikkeen pääpromoottori M.C. Taylorilta. Tilanteen täytyy muuttua. Näin syvän kaman haaskaaminen on rikollista.

Esimerkiksi Lambchop ja Bon Iver tekevät periaatteessa samantapaista juttua sekoittamalla amerikkalaisen musiikin perinteitä modernien ideoiden kanssa, mutta pohjoiscarolinalainen Taylor menee syvimmälle nimenomaan etelävaltioiden maaperään ja kulttuuriin. Heart Like A Leveen kaikista lauluista huokuu väkevä yhteys kirjaimellisesti maahan ja sen historiaan, vaikka ne trad-kaavan rikkovatkin. Osa albumin tasaisesti vain kasvavaa charmia on siinä, miten eri tavalla Taylor laulukohtaisesti monet vaikutteensa yhdistää, eikä lopputuloksessa koskaan näe saumoja. Kokonaisvaltaisesti ehjässä musiikissa voi kuulla kaikuja Kris Kristoffersonin ja Townes Van Zandtin tapaisista trubaduureista, soulista, jopa dubista ja Grateful Deadista. Myös vanhojen bluesmiesten henki asuu tässä musiikissa.

Vastaavasti Taylorin lyriikka kyntää monia tasoja käsitellessään erityisesti perhe-elämän problematiikkaa, varsinkin pakollista poissaoloa perheen luota, joka ironisesti hänellä kasvaa suosion mukana. Tapetilla ovat myös jumala, kuolema, toimeentulo, oikein/väärin tekeminen ja muut meitä kaikkia koskettavat aiheet. Taylorilla, niin kuin elämässäkin, mikään ei ole mustavalkoista, vaan asiat sekoittuvat itse kutakin hämmentävällä tavalla.

Tietystä alakulostaan huolimatta Heart Like A Levee ei masenna. Se on kuin ystävä, joka halaa vilpittömästi, kun ei osaa antaa helppoa ratkaisua ongelmiisi.

Lisää luettavaa