Unioni-festari lähtee tien päälle

6.2.2015 10:08

Syksyllä ensimmäistä kertaa järjestetty Unioni-klubifestivaali lähtee huhtikuussa kiertämään maata. Festari järjestettiin Helsingin The Circuksessa ja tapahtuma myi kaksi iltaa loppuun.

Keväällä Unioni-festivaali tekee yhteensä kymmenen keikan mittaisen kiertueen ympäri Suomea. Mukaan lähtee kattaus kotimaisen metallimusiikin kärkeä: harvakseltaan Suomessa keikkaileva Finntroll, kovassa nosteessa oleva Wolfheart sekä uuden albumin maaliskuussa julkaiseva The Man-Eating Tree.

Kiertue käynnistyy keskiviikkona 1. huhtikuuta Oulusta. Päätösjuhlia vietetään Helsingissä lauantaina 25. huhtikuuta. Lipunmyynti kaikille keikoille alkoi tänään.

− Siitä on jo aikaa, kun täällä viimeksi olisi kiertänyt useampi bändi, jotka kaikki soittavat täyspitkät setit. 1980–90-luvuilla tämä oli yleisempää ja muualla Euroopassa edelleen, toteaa Live Nation Finlandin promoottori Janne Joutsenniemi.

Finntroll esittää Unioni-kiertueella läpimurtoalbuminsa Nattfödd kokonaisuudessaan levyn kymmenvuotisjuhlan kunniaksi. Wolfheartin toissavuotinen Winterborn-albumi julkaistiin tammikuun lopulla uudelleen Spinefarmin toimesta. The Man-Eating Tree vuorostaan julkaisee maaliskuussa kolmannen albuminsa In The Absence Of Light.

Unioni-kiertueen aikataulu:

1.4. 45 Special, Oulu
2.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
3.4. Klubi, Tampere
4.4. Klubi, Turku
5.4. Finlandia-klubi, Lahti
10.4. Kerubi, Joensuu
11.4. Mari’s Coffee, Anjala
17.4. Lutakko, Jyväskylä
18.4. Hullu Pullo, Vaasa
25.4. Tavastia, Helsinki

Lisää luettavaa