Kakkosalbumillaan I Do Not Want What I Haven’t Got (1990) ja erityisesti Princen kirjoittamalla Nothing Compares 2 U -hitillä läpimurtonsa tehnyt Sinead O’Connor vaikutti välillä jo menetetyltä tapaukselta. Suomalaisena artistina irlantilaista O’Connoria jos ketä olisi lukuisten shokeeraavien tempaustensa ja yksityiselämänsä sekoilujen ansiosta kutsuttu kohulaulajaksi.
Musiikillisella tiellään Sinead O’Connor on poikennut niin irlantilaisiin kansanlauluihin kuin reggaehenkin. How About I Be Me (And You Be You)? –levyllä (2012) O’Connor palasi popimpaan tyyliin, jota myös kymmenes albuminsa edustaa.
I’m Not Bossy, I’m The Bossin biiseissä tavattavat henkilöt tuntuvat kuvaavan laulajansa loputonta ristiriitaisuutta. Pelkkien kielteisten tunteiden sijasta on tällä kertaa mukana myös katumusta ja rakkautta sen positiivisessa valossa. Rakkaus ei ole enää O’Connorin ulottumattomissa.
Rennosti riffaavien kitaroiden kuljettamien kappaleiden lomasta suhteelliseksi erikoisuudeksi erottuu funkaava James Brown, jolla vierailevat fonisti Seun ”Felan poika” Kuti ja Brian Eno − nyt yllättäen basistina. 8 Good Reasons -kappaleella O’Connor tunnustaa ”I love to make music but my head got wrecked by the business” ja vakuuttaa pysyvänsä jatkossa mukana kuvioissa. I’m Not Bossy, I’m The Bossin perusteella lupauksen soisi myös pitävän.