AURORA: Kadotaan kaupunkiin

Arvio julkaistu Soundissa 2/2015.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

AURORA
Kadotaan kaupunkiin
Sony

Tunnustan, että tämmöinen niin sanottu suomireggae on ollut aina mielestäni harvinaisen teennäinen ja sietämätön musiikinlaji suomen kielen ääntämyksen rajoja venyttelevine kaiken maailman Jukka Poikineen.

Hämmästys olikin suunnaton, kun huomasin että Auroran musiikki onkin aivan siedettävää… Ei vaan kerta kaikkisen mainiota. Se on näköjään vain niin, että kaikenlaista voidaan tehdä hyvin siinä missä huonostikin.

Kadotaan kaupunkiin on kaikin puolin loistava levy. Kappaleet ovat kauttaaltaan tarttuvia, tunteikkaita ja hauskoja. Tuottaja Sakke Aallon loihtima musiikillinen toteutus lienee kaikkien reggae-purismin sääntöjen vastaista, mutta peijakkaan kivan kuuloista.

Aurora on ollut tekemässä sekä sävellyksiä että sanoituksia, jotka eivät maailmoja kaada mutta täyttävät tehtävänsä täydellisesti.

Pientä moitetta pitää antaa siitä, että Aurora − onneksi vain hetkittäin − pyrkii vetelemään Jukka Pojan tyylisellä aksentilla. Ja siitä, että muutamassa kohdassa on käytetty aivan turhaan autotune-efektiä.

Lisää luettavaa