Tuoreen Genesis-kokoelman ulkoasu on paljon puhuva: yhtyeen nimen kirjaimet lojuvat kannessa palikkoina sikin sokin, kuin sokerihumalaisen lapsen jäljiltä. Rinnakkaistuotteeksi Genesis: Sum Of The Parts -BBC-dokumentille kyhätty kolmen kiekon kansio osoittautuu harmillisen linjattomaksi.
Vuosilta 1970−2012 kerätty materiaali niputtaa bändin klassikkoja ja muusikoiden soolotöitä. Ratkaisu ei ole juoheva, sillä esimerkiksi basisti Mike Rutherfordin Mike & The Mechanicsin helposti sulava radiopop korreloi kehnosti Genesiksen 1970-lukulaisen kokeellisuuden kanssa. Kaiken lisäksi näytteet ovat helposti saatavilla muilla julkaisuilla.
Tasapainoisesti masteroidun triplakon yhtenäisin osuus sijoittuu ensimmäiselle levylle, joka erittelee Genesiksen progressiivisia alkuaikoja aina uhkaavasta The Knifesta uhkeaan Supper’s Ready -kollaasiin. Tunnelmaa rikkoo vain Steve Hackettin sinänsä ansiokkaasti kujeileva Ace Of Wands.
Katsauksen edetessä sirpaleisuus lisääntyy. Setin kronologisuus auttaa seuraamaan kehitystä vuosi vuodelta, mutta Genesiksen ulkopuolisten projektien laatuerot himmentävät elämystä. Toki on hienoa, jos noviisit ohjautuvat julkaisun ansiosta tutkimaan aihetta syvällisemmin.
Soundi soitti Genesiksessa koko bändin uran ajan vaikuttaneelle kosketinsoittaja Tony Banksille.
Kuka kokoelman kappaleet valitsi?
− Me teimme valinnat käytännössä yhdessä, kaikki me viisi. Siis minä, Phil (Collins), Peter (Gabriel), Steve (Hackett) ja Mike (Rutherford).
Millä logiikalla valitsitte mukaan päätyneet biisit?
− Päätimme, että valitsemme jotain kaikilta Genesis-levyiltä, sekä kolme soolokappaletta jokaiselta. Koostimme levyn siis yhdessä, mutta soolobiisit kukin sai valita itse.
− Toki kukin meistä olisi tehnyt hieman erilaiset valinnat, mutta toisaalta osa kappaleista valikoitui mukaan itsestään selvästi.
Kuitenkaan debyytiltä From Genesis To Revelation (1969) ei ole yhtään biisiä.
− Itse asiassa mietimme sitäkin, mutta toisaalta voi ajatella, että Genesis alkoi todella vasta Trespassin (1970) myötä. Koska meillä oli muutenkin ongelma saada biisit sopimaan levyille, päätimme hypätä debyytin yli. Mutta toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että siltäkin ajalta olisi pitänyt olla jotain mukana. En minä debyyttiämme häpeä, silläkin levyllä on hienoja lauluja.
On monta täysin erilaista Genesistä. Kahden ensimmäisen levyn yhtye, jossa ei ollut Collinsia eikä Hackettia, klassinen kokoonpano vuosina 1971−1974, Collinsin johtama aika ja myöhäisvuodet Ray Wilsonin kanssa. Kuinka itse näet asian?
− Minulle kyseessä on aina ollut sama bändi. Minähän olen ollut mukana aina, ympärilläni on vaihtunut ihmisiä. Mutta toki ne olivat isoja muutoksia kun Phil ja Steve tulivat mukaan, tai toisaalta kun Peter lähti.
− Ymmärrän sen, että ihmisten mielessä on vaikkapa tietty progressiivisempi Genesis, mutta toisaalta muutokset eivät ole olleet äkillisiä eivätkä ne liittyneet suoraan jonkun lähtemiseen tai tulemiseen. Esimerkiksi Peterin lähdön jälkeen teimme vielä monta hyvin samankaltaista progelevyä.
Suosittelepa jotain Genesis-biisiä. Mielellään jotain vähemmän tunnettua.
− Olen esimerkiksi aina pitänyt kovasti Duchess-kappaleesta (Duke-albumilta vuodelta 1980). Pidän siitä, kuinka se alkaa tyhjyydestä ja päättyy tyhjyyteen. Myös naispuolisen rocktähden noususta ja tuhosta kertova teksti on hieno.
Entä kenen soolomateriaalista pidät eniten?
− Kiperä kysymys. Olen aina pitänyt kovasti Peterin levyistä, ja erityisesti hänen neljännestä soolosta. Olen aina rakastanut hänen lauluääntään, olenhan kuullut sitä aivan nuoresta pojasta asti.
Mitä Genesikselle kuuluu? Onko aikeita palata taas yhteen?
− Heh, me palasimme nyt yhteen vain tehdäksemme tämän kokoelman sekä dokumentin (Sum Of The Parts). Kaikki meni hyvin ja meillä oli hauskaa, mutta meillä ei ole minkäänlaisia suunnitelmia tehdä musiikkia yhdessä. Ei sitä tosin ole koskaan suoraan pois suljettukaan. Pelkästään kaikkien saaminen yhteen on käytännössä niin hankalaa − etenkin Peterin ja Philin kohdalla.
− Mehän aloitimme vuoden 2006 paluukiertueen Helsingistä. Se oli hauska kiertue, enkä näe syytä miksi se ei voisi tapahtua uudelleen − mutta en silti usko, että niin tulee tapahtumaan.
Arvio: Juha Seitz