Vuosina 1970–1974 Genesis julkaisi aina syksyn tullen uuden albumin. Usein niiden katsotaan muodostavan brittiyhtyeen keskeisen katalogin.
Vielä Trespass-levyllä (1970) Genesiksen soundi oli suoraan johdettu ympäröivästä musiikista. Sen lauluharmoniat, huilumelodiat ja metsänraikas soundi
olivat tuttuja jo monilta hieman aiemmin ilmestyneiltä levyiltä. Pesäeroa saman ajan sähköiseen brittifolkiin yhtye teki lähinnä koukeroisemmilla kappalerakenteilla ja painottamalla kosketinsoitinten osuutta. Oman ilmaisutavan löytäminen näyttikin vaativan merkittäviä muutoksia kokoonpanossa.
Nursery Cryme -albumille (1971) tulivat mukaan rumpali Phil Collins ja kitaristi Steve Hackett. Heidän myötään muuttui myös yhtyeen tyyli – voidaan todeta, että Genesiksestä tuli puhdas progebändi. Jälkikäteen se on kuultavissa heti levyn itsestään ylpeällä aloitusraidalla The Musical Box, joka muodostui yhdeksi korumelodioita rakastavan yhtyeen livebravuureista.
Nursery Crymella annettiin heti runsaasti tilaa Hackettin sooloille. Äänikuvakin oli edeltäjäänsä kovempi ja rajumpi, vaikka folk vielä väijyikin kaiken taustalla. Foxtrotin (1972) a-puolella yhtye (Collinsin ja Hackettin lisäksi laulaja Peter Gabriel, kosketinsoittaja Tony Banks ja basisti Mike Rutherford) selkeytti ilmaisuaan ja b-puolella osoitti hallitsevansa progen muodon täydellisesti pitkällä Supper’s Readylla, jota lavalla esittäessään Gabriel pukeutui kukkaseksi.
Genesiksen neljäs albumi kuuluu progressiivisen rockin keskeisiin teoksiin. Selling England By The Poundin (1973) ilmestyessä oli proge jo vähitellen muuttumassa ”progeksi”, mutta Genesis kukkoili elämänsä vireessä. Se kuului kaikessa ja vaikutti yllättävissäkin paikoissa. Dancing With The Moonlit Knightin kosketinpoljento toistuu lähes sellaisenaan Pelle Miljoonan Moottoritie on kuumalla.
Kuten usein käy, yhtyeen pakka putosi lattialle mestariteoksen jälkeen. The Lamb Lies Down On Broadway -tuplaa (1974) tehdessä Gabrielin ja muun yhtyeen välit tulehtuivat ja sitä seuranneen kiertueen jälkeen laulaja lähti omille teilleen. Genesiksen klassiseksi kokoonpanoksi kutsutun viisikon viimeiseksi teokseksi jäi levy, jota monet ihailevat, mutta jossa ei oikein ole päätä eikä häntää.
Alan piireissä The Lambiksi kutsutulla teemalevyllä Genesis meni liian pitkälle. Sen tarina tuntuu jopa bändin omassa viitekehyksessä väkinäiseltä ja musiikki tärkeilevältä, vaikka tuplan ensimmäisellä levyllä onkin pyrkyä tiiviimpään ilmaisuun. Yhden parhaan popin keskeisistä piirteistä yhtye tosin unohtaa. Muutoinkin Genesiksen – ja progressiivisen rockin yleensäkin – isoin ongelma monen pop- ja rockfanin mielessä on se, että musiikki ei juurikaan kerro tekijänsä tunnoista tai tarjoa mahdollisuuksia samaistumiseen.
Komean laatikon dvd-bonuksista tärkeimpiä ovat konserttipätkät, joissa avautuu Genesiksen ydin kaikessa komeudessaan ja koomisuudessaan. Viime vuonna kuvatut haastattelut eivät paljon anna eivätkä paljasta.
