Kuin ujo suomalaismies nousuhumalassa – perjantaibiisinä Tiisun debyyttisingle

3.10.2014 11:40

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan perjantain ja nurkan takana häämöttävän viikonlopun kunniaksi esille yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään framille nousee Tiisu debyyttisinglellään Suomalaisen suurin riesa on sisu.

Tiisu on somerolaisen Henrik ”Tiisu” Illikaisen johtama kuusihenkinen yhtye. Illikaisen (laulu, kitara), Petteri Pulkkisen (kitara), Väinö Karjalaisen (basso, J. Karjalaisen poika), Riku Sonkkasen (rummut), Antti Vuorenmaan (koskettimet) ja Mikko Aaltion (perkussiot, puhaltimet) muodostaman kokoonpanon musiikkia kuvaillaan räiskyväksi, mutta myös tarttuvaksi suomalaisen jurouden maalailuksi rockin, popin, twistin ja humpan keinoin.

− Tiisu on kuin ujo suomalainen mies nousuhumalassa. Ujouden paineiden purkautuessa käytös muuttuu epäasialliseksi mutta sympaattiseksi ja oman humalansa nämä parikymppiset hyypiöt saavat musiikista, levy-yhtiön tiedotteessa sanotaan.

Teppo Vapaus jututti Tiisua Soundin Stalker-palstalle viime keväänä. Laulaja Henrik Illikainen kertoi muun muassa, mitä hän uskoo Tiisun tuovan suomalaiselle populaarimusiikkikentälle. 

− Yksinkertaiset Beatles- ja Nirvana -melodiat takaisin. Simppelit melodiat on salainen perversio. Syvemmällä tasolla ehkä inhimillisyyttä musiikkiin ja esiintymiseen. Tämä ei ole niin vakavaa tämä musiikki. Ollaan ihmisiä, hyvine ja huonoine puolineen. Ei mietitä ja kiilloteta liikaa!

Illikainen kertoi myös Tiisu-nimen syntytarinan.

− Salossa mua yritettiin imukupilla saada ulos äidistäni. Edellä mainittu äiti sitten keksi runon: ”Äätin kuuta, urupuuta, armas on, verraton, Tiisu!” Tämän runon kuulivat sukulaiset ja myöhemmin koulutoverit, jotka sitten alkoivat härnäämään allekirjoittanutta pilkkaamalla Tiisuksi. Oli muitakin haukkumanimiä kuten Kikkaramuna-Henrikki, Hevihomo, ja Mediahullu-kikkarapää-pornotähti. Kuulemma näytin Ron Jeremyltä 13-vuotiaana. Jokainen pilkkanimi oli ikuinen leima otsassa, joista Tiisu oli lapsiystävällisin. Siitä nimi.

Suomalaisen suurin riesa on sisu on Tiisun ensimmäinen singlejulkaisu. Katso Ville Juurikkalan ohjaama musiikkivideo alla.

Tiisun debyyttialbumi ilmestyy vuoden 2015 aikana.

Perjantaibiisi:

Tiisu − Suomalaisen suurin riesa on sisu

Lisää luettavaa