Lou Reedilla taas vakavia terveysongelmia

2.7.2013 21:41

The Velvet Underground -legenda Lou Reed kiidätettiin ambulanssilla newyorkilaiseen sairaalaan sunnuntaina 30.6. Hätäkuljetuksen syynä oli ”taiteilijan henkeä uhannut nestehukka”. Muusikko pääsi pois sairaalasta kuitenkin jo seuraavana päivänä.

71-vuotias Reed on ollut terveytensä puolesta muutenkin otsikoissa, sillä toukokuussahan muusikolle tehtiin maksansiirto. Reedin vaimon Laurie Andersonin mukaan taiteilija oli todellisessa hengenvaarassa ennen onnistunutta operaatiota. Viime maaliskuussa Reed taas perui kokonaisen Yhdysvaltain-kiertueen ”komplikaatioiden” vuoksi. Lisäselvitystä asiaan ei koskaan tullut.

Nestehukasta huolimatta Reed on kuitenkin ehtinyt Kanye Westin tuoreen Yeezus-albumin pariin. Veteraanin pitkä arvio löytyy The Talkhousen sivulta.

Lisää luettavaa