Kimmo Aroluoma
Viimeinen kiertue
Like
Viimeinen kiertue on sisäpiiridokumentti HIMin urasta ja sen päättymisestä. Kerronta perustuu kirjailija Aroluoman rooliin bändin laiteasiantuntijana ja teknikkona; tarkkailijana, joka kulki läpi jokaisen lentokentän, keikkabussin ja takahuoneen.
Aroluoma raportoi HIMin uraa näkökulmasta, josta fanit, toimittajat ja elämäkerturit eivät normaalisti katso. Tarina etenee backlinen, soundisuunnittelun ja laitetekniikan kautta, mutta analyyttisesti ja inhimillisesti. Lukijalle avataan niin musabisneksen realiteetit, show’n taustat kuin artistipsykologiat säröt. Aroluoma kiteyttää maailmanmenestystä hiponeen bändin loppuvuosien todellisuuden kaunistelematta.
Puhdasta HIM-kirjaa toivoneille The Rasmusta ja stadilaisbändejä koskevat sivujuonet voivat tuntua turhilta ja omaelämäkerrallisilta. Koska teos on kuitenkin dokumentti yhdestä aikakaudesta ja skenestä, rönsyt taustoittavat sitä, miksi HIM onnistui siinä missä muut eivät ja miten kirjailija päätyi tilanteisiin, joissa hän myöhemmin todisti yhtyeen rapautumista.
Kirjan alussa HIM on kriisissä: Valo vetäytyy ja lopettamispäätös kytee. Takaumassa vuoteen 1996 Aroluoma liittyy nuoren Valon lähipiiriin. Sitten luodataan yhtyeen vauhdikas nousu Kalliosta Saksan-läpimurtoon. Kaveruus, kunnianhimo ja visio siivittävät bändin pian kansainväliseen nousuun.
Maailmanvalloitusvuodet HIM ja Aroluoma kokivat rinnakkain The Rasmuksen kanssa, ja rundilogistiikka, rasitus sekä bändin rapistuva terveys ja henkinen kunto kivistävät jo lukijankin luita. Bändi yrittää koota rivinsä, mutta välirikko, tauko ja musamaailman muutos murentavat perustuksia. Valo eristäytyy ja bändi hapertuu.
Sitten seuraa hiljalleen melankoliaa kohti vaipuneen kirjan pihvi eli jäähyväiskiertueen ruumiinavaus. Aroluoma dokumentoi sen päivä päivältä: fyysisen ja henkisen romahduksen uhan, pelot ja illuusiot sekä fanien hurmoksen.
Tuskaiseksikin lopulta osoittautuva kirja päättyy sanomatta jääneisiin jäähyväisiin ja vapautuksen hetkeen, kun HIMin kone pysäytetään ennen kuin se leikkaisi joka tapauksessa kiinni.
Teksti: Mape Ollila
Arvio on julkaistu Soundissa 10/25.