Deathcoreksi itsensä luokitteleva helsinkiläisyhtye tarjoilee esikoislevyllään napakasti nakuttavaa rumputyöskentelyä, kimurantteja rytmityksiä komppaavaa alavireistä kitarariffittelyä, huutoa ja örinää sekä keventävinä elementteinä toimivia jousi- ja syntikkaosuuksia sekä muutamia puhtaasti laulettuja osia.
Eddie Van Halenin menehdyttyä 6. päivä kuluvaa kuuta, lukemattomat kitaravirtuoosin muusikkokollegat ovat muistelleet miestä ja kertoneet tarinoita tämän edesottamuksista niin sosiaalisessa mediassa kuin haastatteluissaankin.
Jazzin ja klassisen musiikin fuusiolla on pitkä, värikäs ja vaihteleva historia. Klassisen puolella Stravinski ja Gershwin ovat tehneet hienoa jälkeä jazzista lainatessaan, jazzin puolella esimerkiksi Ellington klassisen musiikin vaikutteilla. Vuoropuhelu ei ole viime aikoina tuntunut kauhean vilkkaalta enkä itse ole törmännyt vahvasti nykymusiikista ammentaviin jazzareihin.
Paleface, Laulava Unioni ja Kaj Stenvall yhdistivät voimansa. Lopputuloksena voimakas anti-Trump-anthem.
Oceans Of Slumber operoi sameissa vesissä utuisen progemetallin ja melodisen death doomin välillä. Kaksi kitaraa ja koskettimet tekevät soundista täyden, ja toisteisuus ja enimmäkseen verkkainen tempo tekevät biiseistä uuvuttavan raskassoutuisia. Jyrkät dynamiikan vaihtelut ja sujuvat rytminvaihdokset onneksi pitävät kuulijan varpaillaan. Ryhmän kovin valtti on kuitenkin metallikehissä poikkeuksellinen solisti Cammie Gilbert, jonka laulusoundi tekee bändistä uniikin.
Kolmeosaisen sarjan muut artistit paljastetaan myöhemmin.
Soundin 8/20 Elämäni soundit -palstalla pääsee ääneen Punainen ovi -kolmosalbuminsa syksyllä julkaissut M. Artistin suosikkilista on kiitettävän laaja-alainen.
