Tampereen Tavara-asemalla sai annoksen jylhää äänivyöryä torstaina 12. helmikuuta. Norjalaiset Crystal Horizon ja Leprous yhdessä brittiläisen Ihlon kanssa soittivat lähes täydelle salille ja todistivat, että progessa on elinvoimaa.
Kova pakkanen tai arki-ilta ei pystynyt pidättelemään tunnelmallisen progressiivisen metallin ystäviä. Tuore norjalaisyhtye Crystal Horizon soitti lyhyen setin, jossa kumarrettiin paljon pääesiintyjä Leprousin suuntaan. Soundit ja elementit olivat pitkälti samasta sapluunasta maanmiehiensä kanssa. Mitään suuria koukkuja tai hittipotentiaalia ei lavalta kuultu. Basistin korkeat laulut vakuuttivat puolituntisen aikana. Heleällä äänimaisemalla operoiva Crystal Horizon saa varmasti kiertueella uusia faneja seuraajikseen.
Brittein saarelta kotoisin oleva Ihlo taas on operoinut pidempään, joka kävi ilmi heti kärkeen laulaja-kosketinsoittaja Andy Robinsonin ottaessa yleisön haltuun. Mies esiintyi rennolla itsevarmuudella höpötellen välispiikeissä, joissa hän kertoi sielunsa jääneen virolaiseen saunaan. Reissu Puolasta Viron kautta Suomeen oli imenyt mehut, mutta sairastelu ei vaikuttanut verottaneen yhtyettä liikaa. Post-metalin ja progen yhdistelmä miellytti, välillä tuntui kuuntelevansa elokuvamusiikkia. Hatun lippa taakse käännettynä rumpali Clark McMenemy muistutti hieman Mike Portnoytä, enkä ihmettelisi jos Dream Theater on toiminut esikuvana muutenkin kuin ulkoisen habituksen puolesta. Ihlon ja Leprousin voi myös nähdä Tampereella kesäkuun alussa ensimmäistä kertaa järjestettävällä Ankea Festivalilla.
Itse olen odottanut Leprousin näkemistä klubikeikalla vuosia. Bändi on tasaisesti kasvattanut suosiotaan matkan varrella, ollen genrensä suurimpia 2000-luvun tuotoksia. Yleisön määrä kertoi myös siitä, että progressiivinen musiikki porskuttaa edelleen vahvana.
Melodies of Atonement -kiertue sisälsi tietenkin tuoreen albumin kappaleita, mutta myös laajan diskografian varrelta kuultiin yksittäisiä paloja. Basisti Simen Børven nousi toisena esitetyn Illuminaten aikana lavan etureunan riserin päälle soittamaan yksin vihreiden lasereiden nuollessa pimeää salia. Tämä hetki sai yleisön energian purskahtamaan.
Visuaalinen anti oli komeaa taustascreenillä pyörineitä videoita ja intensiivistä valoshowta myöden. Coal-albumin The Valley kuultiin kolmantena, jonka aikana viimeistään muistutettiin laulaja Einar Solbergin äänialasta. Korkea nuotti sai yleisön kohahtamaan ja antamaan aplodit. Enkelin lailla laulava Solberg heilui pitkin lavaa samalla suorittaen tonttiaan taidokkaasti.
Online-soittokoulu Musora haastoi Leprousin viime vuonna versioimaan norjalaisen A-han klassikkohittiä. Take On Me riemastutti yleisöä, jonka melankolista tunnelmaa piristettiin valojen puolesta kaikilla sateenkaaren väreillä. Korkeaa nuottia venytettiin jälleen henkeäsalpaavan upeasti. Sali oli yhtä hymyä tämän yllätyksen jälkeen.
Einar Solberg alusti The Price -hittiä ennen, että bändi itse on kyllästynyt soittamaan sitä treeneissä, keikoilla ja soundcheckeissä. Noin 1500 kertaa Leprousin esittämä kappale kuitenkin sai valtaisat suosionosoitukset yleisöltä – sitä tuskin tarvitsee koskaan tiputtaa pois settilistasta.
Kuivalla huumorilla höystetyssä välispiikissä Solberg tiedusteli onko salissa pitkäaikaisia faneja, jotka haluaisivat kuulla jotain vanhempaa materiaalia. Yleisön huutoäänestys vaati pitkää kappaletta, joka soitettaisiin kokonaan. Forced Entry kestää yli kymmenen minuuttia, johon mahtui monenlaista tunnelmaa. Bilateral-levyn sienihuuruisessa järkäleessä yhdistyi norjalaisen Shiningin rytmi- ja strobotykittely, takaa-ajokohtaus, kuin myös animesarjan tunnarin kaltainen tunnelma. Biisin jälkeen ymmärsin hyvin Einar Solbergin näennäisen nuivan suhtautumisen biisin kokonaan soittamiseen.
Iso osa Leprousin virtuositeettia on rumpali Baard Kolstad. Siirryin ennen keikkaa paikalle, josta pystyin seuraamaan paremmin Kolstadin eläimellistä suorittamista. Ilman paitaa kannuja takova taiteilija on ehtinyt uransa aikana vakuuttaa ihmisiä katusoittajana, Honningbarnassa sekä Leprousissa. Tavara-asemalla Baardin taiteilu sisälsi intensiivistä ja teknistä soittoa, jota taitoa arvostavat fanit saivat seurata suu auki.
Keikan soundit hivelivät korvaa, erityisesti taustalaulut tuntuivat messevältä. Paljoa kritiikkiä vajaata kaksituntista keikkaa kohtaan ei voi esittää. Omaan makuuni olisin kaivannut enemmän kappaleita läpimurtolevyksikin luonnehdittavalta Malina-albumilta. Siltä poimitut From the Flame ja Illuminate tuntuivat olleen myös Tamperelaisen yleisön mieleen.
Teksti: Ville Kangasniemi, kuvat: Kalle Koukkari
Crystal Horizon
Ihlo
Leprous
