Vuonna 2001 perustetun pariisilaisyhtyeen kuudennella kokopitkällä huomio kiinnittyy ensimmäiseksi miellyttävään tuotantoon. Kirkas mutta samaan aikaan orgaanisen pehmoinen soundimaailma hyväilee kuuloelimiä. Rumpujen luomukas pauke, basson sametinpehmeä kulku ja kitaroiden raikkaanheleä kuviointi luovat musiikille loistavat puitteet.
Opiskelukaverien aikoinaan aloittaman Exsonvaldesin indierock taiteilee kaihoisan alakulon ja nostattavan iloisuuden välimaastossa. Se on vahvimmillaan menevissä paloissa kuten Tired of Everythingissä, Rocketsissa tai Malagassa. Myös päätösbiisi Abandoned Water Park toimittaa. Paikoin kitarat surahtavat hieman äkäisemmin, mutta enimmäkseen Ninety Seconds to Midnight on kepeä kuin perhosen lento kesäpäivänä.
Exsonvaldesin uutukainen on nättiäkin nätimpi levy, joka soljuu vaivatta alusta loppuun. Se vaatii aikaa ja keskittymistä, mutta uhkaa jäädä söpöksi läpisoitteluksi jonnekin taustalle. Terävien koukkujen puute estää Ninety Seconds to Midnightia nousemasta todella kovaksi levyksi. Tuntuu ettei yhtyeen kaikkea potentiaalia saada päästettyä valloilleen.