Arvio: Luomisen vaikeudet kanavoituivat Chevellen Bright as Blasphemylle aggressiivisina, intensiivisinä ja henkilökohtaisina biiseinä

Levy on parasta Chevelleä sitten The North Corridorin (2016).
Arvio julkaistu Soundissa 7/2025.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Chevelle
Bright as Blasphemy
Alchemy

Loefflerin veljesten Samin ja Peten johtama Chevelle löysi soundinsa toisella albumillaan Wonder What’s Nextillä (2002). Ozzfest-aikakaudella bändin Toolia ja Deftonesia popimmalla otteella yhdistelevä vaihtoehto­metalli meni kaupaksi hyvin. Toimivaa reseptiä on turha muuttaa, ja Chevellen tyyli onkin muuttunut 20 vuodessa hyvin vähän.

Rockmusiikin kenttä sen sijaan on muuttunut paljonkin. Vaikka uu­den levyn Pale Horsessa ja Rabbit Holessa on erittäin taitavasti kirjoi­tettuja, tarttuvia koukkuja, biiseistä ei enää tule Send the Pain Below’n kaltaisia hittejä.

Bright as Blasphemy on bändin levyjä vuosikymmeniä hoidelleen Joe Barresin sijaan bändin itsensä tuottama, ja totutun Epicin sijaan sen jul­kaisee pienempi Alchemy Recordings. Toivottavasti levy löytää yhä ylei­sönsä, sillä se on parasta Chevelleä sitten The North Corridorin (2016).

Rumpali Sam Loeffler on kuvaillut Bright as Blasphemyn jo vuonna 2022 aloitetun työstämisen olleen kuin kidutusta. Levyn luomisen vai­keuden voi myös kuulla sen aggressiivisissa, intensiivisissä ja henkilö­kohtaisissa biiseissä.

Barresia ei tule ikävä, sillä albumin pelkistetyn tyylikkäät soundit ovat iskevämmät kuin vuosiin.