Malkan ensialbumi hämmensi ensi kuuntelulla. Miten kotimainen poplevy kuulostaa tukahduttavalta ahdistuspaukulta? Tuhdit matalat taajuudet loivat levylle synkän alavireen. Puolivälissä levyä ymmärsin äänen puskevan luureistani täysillä, kun vähemmälläkin pärjäisi. Vähensin äänenvoimakkuutta, helpotti.
Maita ja mantuja on dramaattista konepoppia, ikään kuin Jeff Buckley kohtaisi Sannin. Levylle on pyritty luomaan elokuvamaisia tunnelmia. Välillä Malka onnistuu, useimmiten ei. Yksiöissä ja älypuhelinten näytöillä tapahtuva arkidraama tuntuu eripariselta levyn musiikkiin nähden, kun albumin sointi tuo mieleen esimerkiksi U2:n turboahdetun Batman Forever -raidan Hold Me, Thrill Me, Kiss Me, Kill Me. Kuitenkin esimerkiksi kappaleella Euforiaa teksti ja tuotanto osuvat yksiin hienosti.
Tekstien persoonattomuus tekee kokonaisuudelle paljon hallaa. Vaikka levy on temaattisesti yhtenäinen, ovat tekstit tyylillisesti levällään, eikä käsitystä siitä, kuka on tarinan päähenkilö muodostu. Vaikka kokonaisuutena Maita ja mantuja ei ole onnistunut, on sillä myös ilahduttavia hetkiä. Jos eksyn saa minulta miljoona sydänemojia tuodessaan mieleeni erään ikisuosikkini, matkailuohjelma Matkapassin tunnussävelmän.