Spacecraft on kolmikko, joka nimensä mukaisesti tekee hyvin avaruudellista ja scifi-henkistä musiikkia. Earthtime Tapestry on ryhmän kolmas albumi ja mukana on vierailijana sekä eräänlaisena "ulkojäsenenä" suhteellisen nimekäs alan tekijä eli Giles Reaves. Musiikki on edelleen Spacecraftin tunnistettavaa tyyliä, vapaasti etenevää, kevyesti leijuvaa ja alituisessa liikkeessä kohti ilmakehän uloimpia kerroksia. Spacecraftin muusikot ovat hyvin omaperäisellä tavalla sounditietoisia, soundit ovat perinteisiä ja tietyllä tapaa tuttuja, mutta silti tuoreita ja eläviä. Asia ei ole kovinkaan yksinkertainen, näinä digitaalisten tehdassoundien ja purkitettujen samplejen aikoina. Lisäksi Spacecraft on kertonut tekevänsä kaiken musiikkinsa improvisoimalla, mikä nostaa tämän ryhmän ja sen musiikin arvoa entisestään.
SPACECRAFT: Earthtime Tapestry
Arvio julkaistu Soundissa 01-02/2000.
Kirjoittanut: Jukka Mikkola.
Spacecraft on kolmikko, joka nimensä mukaisesti tekee hyvin avaruudellista ja scifi-henkistä musiikkia. Earthtime Tapestry on ryhmän kolmas albumi ja mukana on vierailijana sekä eräänlaisena "ulkojäsenenä" suhteellisen nimekäs alan tekijä eli Giles Reaves.
Arvio
SPACECRAFT
Earthtime Tapestry
Lektronik
Earthtime Tapestry
Lektronik