Ari Väntänen jututti merkkivuottaan viettävän Radiopuhelimet-yhtyeen miehistöä Soundiin 3/26. Pitkässä artikkelissa käydään muun muassa läpi nelikymppisiään juhlivan bändin pitkää levykatalogia. Harva kokoonpano on pystynyt tekemään yhtä tasavahvaa albumisarjaa kuin tämä oululaisorkesteri, mutta tekijöiden näkökulmasta mukaan mahtuu joitain ikävällä tai mukavalla tavalla joukosta erottuvia tapauksia. Alapuolelta löytyvästä katkelmasta voi lukea enemmän tästä aiheesta, ja loput haastattelusta voi tarkastaa sitten lehdestä.
Radiopuhelimet on tehnyt tähän mennessä kuusitoista studioalbumia. Sellaiseen määrään luulisi mahtuvan onnistumisia ja epäonnistumisia. Mällinen ja Mäki eivät kuitenkaan koe levyjensä arvottamista tarpeelliseksi.
– Totta kai niillä on esimerkiksi joitain laulusuorituksia, jotka voisivat mennä näin jälkeenpäin kuunneltuna osuvamminkin. Mutta entä sitten? Tyrimiset ovat osa kokonaisuutta. Kovalla tohinalla tuli keuhkottua ja tehtyä parhaansa, Mäki sanoo.
– Viisi tähteä [2007] oli ehkä vähän laaja-alaisempi kuin aiemmat, ja laajentuminen on jatkunut. Pian, pian [1991] oli ahdistava kokemus. Hötkyilin biisien tekemisessä enkä malttanut odottaa kunnon inspiraatiota. Tuntui, että musiikki ei osu maaliin vaan on jossain määrin tunteista erillään, eksyksissä, Mällinen muistelee.
– Pian, pian oli vaikea kolmas levy ja kiintoisien äänityssessioiden tulos, jolla veimme ilmaisumme jonkinlaiseen ääripisteeseen. Levytyksissä on myös sellainen jatkumo, että ilman toista ei olisi toista. Eli ilman Pian, pian -albumia seuraava levy Jäämeri [1992] ei olisi sellainen kuin on, Mäki huomauttaa.
Mällinen sanoo, että Radiopuhelimet on kokenut lähes aina olevansa tekemässä parasta levyään.
– Vaikkei tulos olisikaan vastannut tätä tunnetta, innostus on kuitenkin ollut aitoa. En osaa asettaa levyjä paremmuusjärjestykseen tai kuunnella musiikkiamme ulkopuolisen korvin.
Mäki sanoo, ettei juuri kuuntele bändin vanhoja julkaisuja.
– Kun levyt ilmestyvät, biisejä on tahkottu vuosikaudet ja ne ovat niin lähellä, ettei niitä tarvitse kuunnella enää miksausvertailujen jälkeen. Kun keikkasettiin valitaan jotain harvemmin soitettua, saatan tarkistaa, miten ne säkeistöjen alut lähtivätkään.
Laulaja hoksaa, että remontoidessaan taloaan parikymmentä vuotta sitten hän tuli laittaneeksi taustamusiikiksi Hiljaista!-albumin [1998].
– Kun eka biisi alkoi, vasarani pysähtyi. ”Tämähän kuulostaa kiinnostavalta, kuuntelenpa loppuun.” Kun seuraava kappale pärähti soimaan, sain lyötyä yhden naulan puoleenväliin lankkua. ”Vau. Mikäs se tämä on? Kuuntelenpa vielä tämän ennen kuin jatkan!” Ja niin edelleen. Olin vilpittömästi ihmeissäni ja innoissani: mehän ollaan saatu aikaan mainio lätty! Ei se remontinteon taustamusiikkina toiminut, mutta muuten kyllä.
Radiopuhelimet on siinä mielessä samanlainen yhtye kuin Circle, ettei se ole saanut ikinä huonoa levyarvostelua – vai onko? On saatu, miehet väittävät.
– Mällinen keräsi Hurmeen pyynnöstä kirjaamme erilaisia arvosteluja vuosikymmenten varrelta. On siellä pari niin sanottua huonoakin arvostelua. Ilo niitäkin oli lukea, Mäki sanoo.
– Kaikki sellaisia joskus saavat. Eivät kritiikkien kirjoittajat tai muut kuulijat voi olla yhdestä puusta veistettyjä. Muutenhan he olisivat Invasion of the Body Snatchersin palkoihmisiä, Mällinen arvioi.