Etsi
Ian Paice sanoo halunneensa mukaan kaikkein parhaimpia soittajia, minkä vuoksi levyn tekemisessä on vierähtänyt jo tovi.
Graham Bonnet ei säästele sanoissaan.
Freese toimi Guns N' Rosesin rumpalina vuosina 1997-2000.
Dan Hawcroft oli kuuden vuoden ajan Lemmy Kilmisterin avustaja ja Motörheadin kiertuemanageri.
Iron Maiden -kitaristi keskusteli bändin biisintekoprosessista tuoreessa haastattelussa.
Tietääkseni kukaan ei ole koskaan kuullut tätä versiota, tuumi Brian May ennen kuin play-painiketta painoi.
Suuren luokan poptähti ilahduttaa fanejaan kelpo joululahjalla.
Muun muassa Abbathin rumpalina tykittelevä Suvilehto isännöi lokakuussa rumpuklinikkaa Helsingissä.
Näin vuoden päätteeksi voidaan muistella vuoden parhaiden levyjen lisäksi niitä vähemmän hyviä tapauksia.
Ryhmän anastamat musiikkitiedostot ja metadatat kattavat lähes koko suoratoistopalvelun sisällön.
Karmea tilanne kyllä, jos 164 000 euron arvosta soitto-ja äänityskamoja häviää savuna ilmaan.
John Smithin komea kattaus komistui entisestään.