Ensi kesänä on kaikille manserockin ystäville luvassa harvinaista herkkua. Tampereen Tammelan stadionilla järjestetään nimittäin 1.8.2026 Manserock stadionilla -konsertti, jossa esiintyy 13 vuoden tauon jälkeen lavoille palaava Negative sekä Kaikkien aikojen Manserock-orkesteri, jonka solisteina toimivat Martti Syrjä, Pate Mustajärvi, Mikko Alatalo, Heikki Hela sekä yksi joulukuussa julkistettava nimi. Kokoonpanossa soittavat rumpali Aku Syrjä, basisti Sami Ruusukallio, kosketinsoittaja Kalle Ruusukallio sekä kitaristi ja orkesterin tuottaja Juha Torvinen. Taustalaulajina toimivat Toni Lähteenmäki, Nelli Petro ja Kalle Ruusukallio.
”Manserock-orkesteri tulee tarjoilemaan laajan ja yllättävänkin repertuaarin kaikkien tuntemia manserock-käsitteen alle mahtuvia klassikkohittejä. Sormet jo syyhyävät, että pääsemme kokoontumaan, muistelemaan menneitä – ja treenaamaan! Lopputulosta sopii esitellä stadionolosuhteissa”, kommentoi Juha Torvinen.
“Onpa hienoa ja samalla hyvin nostalgista käynnistää Negative, jonka paluuta on kyselty kaikki nämä vuodet. Nyt oli oikea aika palata pelikentälle, ja antaa monille hyvin tärkeiden ja rakkaiden biisien soida livenä. Olemme poikamaisen innoissamme!” sanoo vuorostaan Negativen keulahahmo Jonne Aaron.
Konsertin lipunmyynti on käynnissä Lippupisteessä. Permannolle ja osaan katsomoista on 18 vuoden ikäraja. Katsomosta on varattu alueita, jotka on sallittu kaikenikäisille. Suositusikäraja on 15 vuotta. Tätä nuoremmat toivotaan osallistuvan tapahtumaan aikuisen seurassa.