Ristolle Teosto-palkinto

10.4.2014 17:21

Risto Ylihärsilän sävellykset ja sanoitukset Risto-yhtyeen levyllä II ansaitsivat tämän vuoden Teosto-palkinnon. Musiikkitalossa tänään julkistettu tunnustuspalkinnon voittaja palkittiin 25 000 eurolla.

− Risto Ylihärsilä tekee II-levyllä itselleen uskollista, vilpitöntä ja omaperäistä musiikkia. Hän onnistuu sävellyksillään ja sanoituksillaan viemään kuulijan suurten kysymysten äärelle, ja ilmaisemaan omasta kokemuksestaan jotain autenttista ja koskettavaa, todetaan palkintoraadin perusteluissa.

Raatiin kuuluivat Taideyliopiston hallituksen puheenjohtaja Saku Mantere, Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen ja viime vuonna Teosto-palkinnon voittanut Anna Eriksson. Palkintoraadin puheenjohtaja Mantere kuvaili raadin työtä mukavaksi ja perinpohjaiseksi.

− Koko raadille tuli iloinen ja toiveikas olo Suomen kulttuurielämän tilasta. Kotimaassa tehdään hyvää musiikkia. Kaikki ehdolla olleet seitsemän teosta tai teoskokonaisuutta ovat todellisia taideteoksia, jotka kertovat tekijöidensä taitavuudesta ja kunnianhimosta.

Raadin käymien perusteellisten keskustelujen jälkeen voittajan valinta oli yksimielinen.

− Pidimme ohjenuoranamme Teosto-palkinnon kriteerejä eli rohkeutta, omaperäisyyttä ja innovatiivisuutta ja niitä Risto Ylihärsilän teokset ilmentävät. Ne eivät lohduta eivätkä viihdytä, mutta paljastavat oivaltavasti sen, mikä on läsnä tässä ajassa ja myös haastavat kohtaamaan ankaran ja ahdistavan todellisuuden.

Risto Ylihärsilä kertoo tehneensä II-levyä viisi vuotta.

− Minusta ei ole aiheita, joita ei voisi käsitellä. Siinä saattaa tulla rajat vastaan, minkä näkökulman niihin ottaa.

Levyn tekeminen on lauluntekijälle työläs prosessi.

− On pelastukseni, etten ikinä tajua, miten paljon työtä on vielä edessä. Jos sen ymmärtäisi, tuskin olisin saanut ensimmäistäkään levyä valmiiksi.

Riston lisäksi muut musiikkialan ammattilaisista koostuvan esiraadin valitsemat palkintoehdokkaat olivat Antti Auvisen sävellys teoksessa Orior, Valtteri Pöyhösen sävellykset ja sovitukset Dalindèo-yhtyeen levyllä Kallio, Haloo Helsinki! -yhtyeen teokset Maailma on tehty meitä varten -levyllä, Emilia Lajusen ja Eero Grundströmin sovitukset Juuri & Juuri -yhtyeen levyllä Pelimannit / Hiljainen Haltioituminen, J. Karjalaisen sävellykset ja sanoitukset sekä Pekka Gröhnin, Janne Haaviston, Mikko Lankisen ja Tom Nymanin sovitukset Karjalaisen levyllä Et ole yksin sekä Olavi Louhivuoren sävellykset Oddarrang-yhtyeen levyllä In Cinema.

(Kuva: Visa Högmander)

Lisää luettavaa