Stadissa ja Porissa matkataan musiikin hämärimpiin nurkkiin

15.4.2014 14:58

Stadilaisilla ja porilaisilla on seuraavina päivinä mahdollisuus osallistua Ian Nagoskin kipparoimalle tutkimusmatkalle äänitetyn musiikin hämärimpiin nurkkiin.

Jopa tänä aikana jolloin Spotifyssa voi rauhassa tutustua 1970-luvulla psykedeelistä rokkia soittaneiden indonesialaisbändien tuotoksiin, Nagoski tekee arvokasta ja ainutlaatuista kulttuurityötä kaivaessaan esiin ihmisyyden ytimeen porautuvia kadonneita aarteita.

Miehen innostavat luennot käsittelevät pääasiassa viime vuosisadan alun pimentoon jääneitä ja kollektiivisen tajuntamme kartalta hävinneitä musiikin alakulttuureja, kuten esimerkiksi Yhdysvaltoihin asettuneen ottomaanidiasporan erilaisilla indie-yhtiöillä julkaisemat levytykset.

Tällä kertaa luennon otsikkona on 100 Moons: Stories of Great Forgotten Musicians and the Boundaries of Humanness from 78 rpm Records. Nagoski jakaa oman tietonsa ja intohimonsa aiheeseen avoimesti ja soittaa tarkoin valittuja esimerkkejä. Kyseessä ei ole puusilmäisen musanörtin tyhjiössä kasaama nippelitietokimara, vaan musiikin yhteiskunnallista kontekstia avataan kuulijoille rakkaudella.

Nagoskin levy-yhtiö Canary Records (jota jakelee Mississippi Records) julkaisee uudelleen 1900-luvun alun musiikkia, jonka laulukieli ei ole englanti. Vuonna 2013 hän julkaisi muun muassa ylistetyt kokoelmat hindustanilaista klassista laulumusiikkia (100 Moons ja Kesarbai Kerkar 1944-54), urbaania kreikkalaista kansanmusiikkia (Rita Abatzi 1933-37) sekä Itävallan-Unkarin suurvallan musiikkia (Widow’s Joy: Eastern European Immigrant Dances 1925-30).

Ian Nagoski kirjoittaa muun muassa The Wire- ja Sound American -lehtiin.

Ennen Nagoskia luennoi Suomen johtava ääniteasiantuntija Pekka Gronow.

Tutkimusmatka 1900-luvun alun kadonneeseen musiikkiin huippuesiintyjien Pekka Gronowin ja Ian Nagoskin johdattamana, keskiviikkona 16.4. Kirjasto 10:n Stagella klo 15 − noin klo 18. Nagoskin luento englanniksi (Pekka Gronow klo 15, Ian Nagoski klo 16). Vapaa pääsy.

Torstaina 17.4. Porin Taidemuseon ravintola Säteessä klo 19−20.30. Liput 5 euroa.

Lisää luettavaa