Teksti: Vilho Rajala
Alla oleva teksti on poiminta Soundissa 6/25 ilmestyvästä pidemmästä haastattelusta. Lehti julkaistaan 19. kesäkuuta.
Ikään kuin tarina kahden vuosikymmenen unelman toteutumisesta ei olisi tarpeeksi, siihen liittyy vielä eräs synkkä kulma.
Elokuvasta sitä ei voi päätellä, mutta Alive in the Catacombsin teossa oli läsnä vakava huoli Josh Hommen terveydestä.
Asiasta utelu menee vähän yksityisalueelle, eikä Homme halua tilittää, mikä häntä vaivasi. Taustaksi kuitenkin kerrottakoon, että mies on kertonut aiemmin syöpädiagnoosistaan ja -hoidoistaan.
Hän suostuu kertaamaan tapahtumien kulun, koska tarina on vaikuttava.
– Normaalisti en jakaisi tällaisia ollenkaan, mutta nyt on mahdotonta olla puhumatta. Olimme ennen katakombeja kiertueella, ja ongelmat alkoivat Roomassa. Tiesin, että jotain on pahasti vialla, mutta myös sen, että minun täytyy olla neljän päivän päästä katakombeissa.
QOTSA esiintyi Roomassa 4.7.2024. Homme kykeni kuulemma vetämään keikan ”lihasmuistilla”. Seuraavana päivänä bändin piti esiintyä Venetsiassa, mutta keikka peruttiin, koska Homme joutui sairaalaan.
– Italian-agenttimme asusti lähettyvillä, joten soitin hänelle. Lääkärit halusivat pitää minut ensiavussa ja leikata, mikä olisi tarkoittanut, että katakombit olisivat jääneet haaveeksi. Agentti ajoi takaovelle ja sujahdin hänen autoonsa. Soitimme keikan Milanossa, mutta en muista siitä mitään. Minulle nousi kova kuume.
Homme kertoo, että hänellä oli kuvauspäivänä kovia kipuja, mutta taltiointi saatiin kuin ihmeen kaupalla tehtyä. Tämä tuo konserttielokuvaan aika tavalla lisäpainoa.
– Kuvauksia seuraavana päivänä olin lennolla Yhdysvaltoihin, ja alle kolme tuntia laskeutumisesta olin leikkauksessa. Ymmärrät varmasti, että kyse ei ollut mistään flunssasta.
Homme näkee terveysongelmansa tehneen esiintymisestä ja taltioinnista mahdollisimman inhimillisen, kuinkas muuten.
– Minusta tuntuu, että se jopa auttoi. Elämässä ei tule kovin usein vastaan hetkiä, joissa pitää oikeasti todistaa jotain. Katakombit ikään kuin kysyivät minulta, haluanko tehdä tämän vai en, ja minä halusin.
Lue koko haastattelu lehdestä!