Etsi
Todella huomionarvoisia uutisia tarjolla kaikilla Esa Pulliaisen kitaroinnin ystäville!
Musiikkivideon ensinäyttö Soundin sivuilla.
Millaisin miettein Siiri Nordin ja kumppanit virittelevät paluutaan? Kuullaan tämä suoraan arvon artisteilta itseltään.
"Isäni puoleinen suku lähti aikoinaan Pohjolasta kohti Yhdysvaltoja, ja jossakin matkan varrella heidän sukunimensä muuttui Mustosesta Mustaineksi", Megadeth-johtaja kertoo Timo Isoahon toimittamassa haastattelussa.
"Eipä tienneet saatanan savolaiset 23 vuotta sitten, että suomeksi industrial metal -rytmiä takova bändi nousisi vielä joskus pääkaupungissa lavalle täysin omalla areenakeikallaan. Mutta siellä ollaan – ja isännän elkein", MC Raaka Pee kirjoittaa.
Kissa juhlistaa perjantaina ilmestyvää uutta albumia nimikkokappaleen kylkeen tehdyllä videolla, joka saa nyt ensiesityksensä Soundissa.
"Kyllähän sitä tulee jollakin todella hienolla hetkellä pysähdyttyä ja mietittyä, että mitenkäs tässä näin pääsi käymään", Teemu Mäntysaari kertoo Megadeth-pestistään Timo Isoahon toimittamassa haastattelussa.
Brian May sanoo, ettei Yhdysvallat ole enää entisensä.
The Beatles -mammuttiprojektin näyttelijöistä julkaistiin otoksia rooliasuissaan.
"Ainakin monelta bändin pitkäaikaiselta fanilta saattaa tulla kahvit sieraimista kuultuaan kappaleen”, kitaristi Esa Kuloniemi tuumaa.
Litku Klemetin uusi Ankeuttaja-ep on eräänlainen hätähuuto. Pianopohjaista kokonaisuutta seurannee rocklevy. Catharina Herlin haastatteli Klemettiä Soundiin 11/25.
Eve julkaisee keväällä myös ensimmäisen sooloalbuminsa yli kolmeen vuosikymmeneen. Levyn nimi on Viimeinen mohikaani.