Mindmapin reunat ovat rispaantuneet, koska kissa on päässyt siihen käsiksi. Paperin keskellä on levyn nimi. Siitä lähtee eri suuntiin säteitä, joista jokaisen päässä on sanoitusteema. Niiden alle on listattu biisien nimiä.
Näin on hahmottunut Luukas Ojan neljäs albumi.
Teemoja ovat suorapuheisuus, aikuistuminen, yksinäisyys, vastakkainasettelu, häpeä, hauskuus ja rehellisyys. Levyn nimibiisi Tytöt pitää hauskaa löytyy teeman ”ystävyys” alta. Ja siitähän bändissä oli aluksi kyse: tytöt ystävystyivät ja alkoivat pitää kitaroillaan hauskaa.
Luukas Ojan laulajat Iita Ylönen ja Jessica Kräkin ovat tunteneet toisensa noin kymmenvuotiaista lähtien. Kaikki alkoi Heinävedellä yhteisen kaverin synttäreiltä.
– Mä tykkäsin Iitan lohikäärmepaidasta ja nenästä, ja Iita tykkäsi mun sämpyläkengistä. Niin meistä tuli kaverit. Vähän myöhemmin me perustettiin meidän eka bändi Dead Roses, Jessica kertoo.
– Myöhemmin me oltiin samassa lukiossa Joensuussa. Asuttiin kimppakämpässä ja tienattiin kaikki ylimääräinen raha katusoittamisella. Siinä vaiheessa me päätettiin alkaa tehdä omaa musiikkia kahdestaan, Iita jatkaa.
Kräkin ja Ylönen tekivät suomenkielisiä biisejä kahden kitaristi-laulajan kokoonpanolla, esittivät niitä pienillä keikoilla ja hakivat omaa tyyliään. Parin vuoden kirjoittamisen ja soittamisen jälkeen he päättivät keksiä bändilleen nimen.
– Nimi sinetöi, että on olemassa tällainen yhtye. Sen piti olla päräyttävä, eikä siitä saanut arvata, että kaiken takana on kaksi mimmiä ja kaksi kitaraa. Pitkä kuuma kesä -leffassa sanottiin, että parhaiden bändien nimissä on kaksi sanaa, niin kuin Eppu Normaalissa tai Pelle Miljoonassa. Siltä pohjalta me keksittiin Luukas Oja, Iita muistelee.
– Mä tiskasin, ja Iita luki kalenterista nimiä, Jessica kertoo. Naureskelin, että ”Luukas – ajattele, jos sen sukunimi olisi Oja. Luukasoja, heh heh!”
Kun nimi oli lukittu, naiset totesivat haluavansa soittaa duon sijaan rokkibändissä. Muutos tapahtui, kun he muuttivat Joensuusta Helsinkiin.
Hampurilaisrosvo soittaa synaa
Rokkibändi Luukas Oja perustettiin vuonna 2017, kun Iitan opiskelukaverit, basisti Ilkka Nanouche ja kitaristi Iivari Nenonen, kokoontuivat fiilistelemään varhaisen Luukas Ojan Muijista-biisin demoa. Rumpali Olavi Tanttu liittyi joukkoon, ja bändi soitti ensimmäisen keikkansa Helsingin Semifinalissa lokakuussa 2018. Tuleva kosketinsoittaja Mathias Hermansson fanitti vielä yleisön puolella.
Keikkojen myötä suomirockin uusi ääni alkoi herättää kiinnostusta.
– Me julkaistiin tuplasinkku biiseistä Luukasoja ja Kupla, ja sitten joku vinkkasi, että levy-yhtiö Playground on kiinnostunut meistä, Iivari muistelee.
– Mentiin tapaamaan Playgroundin Ninni Wetterstrandia ja sovittiin, että tehdään levy. Oli hauskaa äänittää se albumi. Muistan parhaiten sen, miten minä ja Iita väännettiin studiossa kaikenlaisista asioista. Meidän eka levy oli aikamoinen energiapakkaus.
Jessica miettii, että Väritetty todellisuus -debyytillä riittää nuorta ja naiivia kiukkuisuutta.
– Sen levyttäminen oli autenttista tekemistä. Kun Iivari miksasi levyä, me sanottiin, että laita laulua kovemmalle, ja Iivari vastasi, että en laita. Silloin me ei vielä edes osattu puhua tilantunnusta tai ylämiddlestä.
– Se oli primitiivisyydessään hieno projekti, Ilkka sanoo. – Ekan levyn tekeminen oli aika tilkkutäkkimäistä. Jengi tuli ja meni ihan miten sattuu.
Väritetyn todellisuuden julkaisu sijoitettiin syksyyn 2020 autuaan tietämättöminä, että siihen mennessä pandemia olisi sotkenut kaiken.
– Siinä oli päällä tosi hyvä momentum, mutta sitten korona sekoitti pakan ja päät. Mietittiin jopa, kannattaako levyä julkaistakaan. Päätettiin kuitenkin tehdä se, koska oltiin sinkuteltu jo niin pitkään, Iivari kertoo.
Mathias Hermansson liittyi Luukas Ojan livekokoonpanoon vuotta myöhemmin, halloween-keikalla 2021.
– Aluksi mua pyydettiin soittamaan vain Lordin Hard Rock Hallelujahin alkusoinnut, koska bändissä ei ollut kosketinsoitinosaamista. Pukeuduin keikalle hampurilaisrosvoksi ja jaoin jengille vegepurilaisia. Sitten mä vähän niin kuin jäin livekokoonpanoon. Ekoilla keikoilla soitin lähinnä tamburiinia, mutta vähitellen synalle löytyi isompi rooli. Olin myös tekemässä ja tuottamassa Luukas Ojan seuraavia levyjä, vaikka en ollut virallisesti bändissä, Mathias kertoo.
Iita sanoo, että toinen albumi Lähdinkö liian varhain (2022) tehtiin tyhjältä pöydältä ja mailaa puristaen.
– Me ei haluttu toistaa itseämme, joten alettiin kirjoittaa eri tavalla, vähemmän kiukkuisesti. Mutta sitten biiseistä ei tahtonut tulla valmiita. Ei ollut helppoa yrittää tehdä biisejä joistain muista asioista kuin siihen asti. Se oli todella hidasta ja epävarmaa viilaamista.
Kolmas albumi, Iitan ”mörkölevyksi” nimittämä Mitä mä pelkään (2024), pyöri pelkojen ja ihmissuhteiden äärellä. Tuottajat Iivari ja Mathias hakivat sille entistä isompaa soundia yhdessä Väinö Karjalaisen kanssa.
– Sitten mut otettiin bändin viralliseksi jäseneksi. Sen jälkeen en ole enää pystynyt suhtautumaan tähän lainkaan objektiivisesti, Mathias sadattelee.
– Tuon takia meillä ei ole ollutkaan muita ulkopuolisia tuottajia kuin Mathias, Iivari huomauttaa. – Jos nekin pitäisi ottaa bändiin, niin eihän tästä tulisi mitään.
Ranteet kipeinä studiossa
Luukas Ojan neljäs pitkäsoitto Tytöt pitää hauskaa ei ole nimestään huolimatta pelkästään kepeä bailulevy. Se rokkaa ja viihdyttää ripeillä tempoilla ja kovalla draivilla, mutta samaan aikaan sillä käsitellään isoja aiheita. Jo mainittujen teemojen lisäksi käsittelyssä on puhumattomuus ja ihmisen suhde aikaan.
Bändi kertoo, että jotkin pohdinnat nousivat suoraan intuitiosta ja rohkeudesta luottaa omaan visioon.
– Iita on meidän demolauluvastaava, joka laulaa vaikka siansaksaa, ellei sanoitus ole vielä valmis. On vain aikaa -biisin varhaisessa versiossa hän improvisoi, että ”mitä sanoisin sulle, mä oon aikasen mato…” ”Aikasen matoa” naurettiin ja fiilisteltiin niin paljon ja pitkään, että se muuttui lopulta diipiksi ajatteluksi ajasta resurssina ja tärkeäksi osaksi biisiä. Siinäkin luotettiin intuitioon. Eli jos jokin tuntui hyvältä, siihen uskottiin, Mathias kertoo.
Laulajat kertovat joidenkin sanoitusten syntyneen hyvin epätodennäköisissä tunnelmissa ja olosuhteissa. Sellaisissa, joita on vaikeaa yhdistää tunteeseen, jota biisit pyrkivät välittämään.
– Kun tehtiin Iitan kanssa tekstiä biisiin Illanpilaajat, me istuttiin vierekkäin sohvalla, kumpikin ihan hiljaa, ja kirjoitettiin Drivessa olleeseen tiedostoon samaan aikaan. Kumpikaan ei puhunut yhtään mitään, vaan jatkoi aina siitä, mihin toinen jäi. Sellainen hiljaisuus oli tosi huvittavaa, kun ajattelee, millainen fiilis siinä itse biisissä on, Jessica nauraa.
– Turpa kii -biisiä tehdessä mietin, voiko niin laulaa, koska sehän on todella rumasti sanottu. Siis minun mielestäni. Ihmettelin ääneen, että kuka koskaan edes sanoo toiselle niin pahasti, mikä huvitti Mathiasta suuresti. Mutta sitten tuli kyllä itsellekin mieleen tilanteita, joissa ehkä voisi sanoa toiselle ”turpa kii”, Iita muistelee.
– Älä tapa syntyi, kun luin kauheita uutisia. Aloin kirjoittaa niiden pohjalta tekstiä, jossa sanotaan, että eroa jos haluat, mutta älä tapa mua. En tiedä, miksi mietin tuollaista, vaikka en ole koskaan ollut väkivaltaisessa suhteessa. Vastapainoksi biisissä lauletaan myös hyvästä suhteesta, joka osataan lopettaa hyvällä mielellä ja huipulla, Jessica sanoo.
Laulujen aiheita yhdistää se, että ne ovat totta. Se oli bändiltä tietoinen päätös.
– Me haluttiin totuuden kuuluvan sanoitusten lisäksi musiikissa, Iita sanoo. – Siksi levy on äänitetty livenä. Päällekkäisäänityksiä tuli vain lauluihin ja…
…yhden biisin slidekitara äänitettiin erikseen, Mathias täydentää. – Ja yksi melodiakitara. Tehtiin siis tosi vähän päällekkäisäänityksiä. Levyn tekeminen tällä lailla oli tosi fyysistä. Me tultiin studiosta ranteet kipeinä.
– Joo, me soitettiin pohjia viisi päivää putkeen, Ilkka lisää. – Se sessio oli metsäretriitti järven rannalla, Tuusulan Lammaskalliolla.
– Lähtökohtana oli, että asenne on punk, vaikka biisit eivät olisikaan, Iivari kiteyttää.
– Ainahan me on haluttu saada levyille livemeininkiä, mutta vasta nyt se onnistui kunnolla. Levyn äänitti ja miksasi Jukka Heikkilä, joka on myös meidän livemiksaaja.
Tytöt pitää hauskaa pantiin siis kasaan yhdessä pitkässä sessiossa. Se oli mahdollista, koska Luukas Ojalla oli ensimmäistä kertaa kaikki valmiina jo studioon mennessä.
– Me oltiin tehty tosi hyvää duunia jo sovitusvaiheessa. Kun studiossa kuunneltiin ottoja, ei tuntunut, että olisi tarvinnut lisätä tai muuttaa mitään. Ja nyt me annettiin lauluäänityksille tarpeeksi aikaa. Bändit jättävät tosi usein laulujen äänityksen viimeiselle äänityspäivälle, vaikka se on tosi tärkeä osa kokonaisuutta, Mathias sanoo.
Kosketinsoittaja jatkaa, että paino on vahvasti sanalla kokonaisuus.
– Koko levy on yhtä maailmaa. Se alkaa, loppuu, käy ja kukkuu.
Nämä modernit ajat
Luukas Oja ei ole mikään tyypillinen tämän ajan kitarabändi, jos kitarabändiä edes voi liittää osaksi aikamme kuvaa. Se ei liukene indiemassaan vaan kulkee pystypäin 2000-luvun suomirockin tietä.
– Joo, me soitetaan suomirokkia, Iita vahvistaa. – Se ei ole ollut aina cool, eikä se itse asiassa ole ollut cool koko sinä aikana, kun Luukas Oja on ollut olemassa. Mutta se on omaa suosikkimusaani kautta aikain. Sitä paitsi Pitkä kuuma kesä -leffassakin julistetaan, että ”mie soitan suomirokkia!”
– Alussa sana ”suomirock” vähän kalskahti korvaan, koska mielsin sen enemmän aikakaudeksi kuin tyylisuunnaksi, Mathias sanoo. – Mutta mehän soitetaan rockmusiikkia suomeksi, joten mitä muuta tämä muka olisi? On ihan fantastista, että sille on olemassa valmis sana. Ei tarvi selittää mitään mistään garageista, kun ”suomirock” toimii tosi hyvin.
Toisaalta indieimagossa olisi puolensa. Ajatellen vaikkapa sitä, että Tytöt pitää hauskaa on ensimmäinen Luukas Oja -albumi, jota ei julkaista fyysisenä äänitteenä.
– Indieosastolla myydään vinyyliä. Kallion jengi ei taida noutaa levykaupasta yhtä paljon suomirock- kuin indielevyjä, Iivari arvelee.
– Se johtuu näistä moderneista ajoista, Mathias arvioi. – Tai sitten se kielii jostakin. Ei, ei se mistään kieli. Sovitaan, että se johtuu näistä moderneista ajoista.
Bändi pohtii, että fyysisiä levyjä on kiva hipelöidä ja fiilistellä, mutta loppujen lopuksi ne ovat vain yksi keikoilla myytävä oheistuote. Sellainen, jota olisi varmasti mennyt kaupaksi taannoisella tapaninpäivänkeikalla Tahkolla, jossa näkyi hämmästyttävän paljon Luukas Oja -paitoja.
– Mä haluaisin kyllä julkaista huoltoasema-cd:n, sellaisen suomirokkikokoelman, Ilkka haaveilee. – Karsea ysärityylinen Teboil-levy olisi elämäni täyttymys.
Luukas Oja kuulostaa kaikilla levyillään livebändiltä, ja sellainen se myös on. Jessica sanoo keikkailun tuottaneen tulosta myös siinä, että yleisön määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
– Aina kun me palataan johonkin kaupunkiin, keikalle tulee vähän enemmän yleisöä.
– Ja se on Suomen kohteliainta yleisöä, Mathias lisää. – Kaikki bailaavat täysillä ja taputtavat raivokkaasti, mutta sitten koittaa aina se hetken hiljaisuus, kun ei huudella vaan ollaan kunnolla.
Neljän albumin jälkeen tulevaisuus ei paljon paina. Luukas Ojassa on kyse jostakin muusta kuin pyristelystä yhä ylemmäksi, ja se kuuluu musiikissa riemuna ja rentoutena.
– Olisihan se mahtavaa pystyä tekemään elämässään pelkästään musaa, mutta ei tämä siihen kaadu, vaikkei koskaan pystyisikään, Jessica sanoo.
– Menestymistä mietittiin alussa paljon enemmän kuin nyt. Nykyään me lähinnä arvostetaan sitä, että on tehty musaa kahdeksan vuotta samalla porukalla ja tehdään edelleen. Totta kai me halutaan soittaa hyviä ja isoja keikkoja, mutta muutenkin on tosi siistiä olla bändissä, Iivari sanoo.
– Ei ole tullut mietittyä, mikä olisi mahdollisimman hyvin trendaava tiktoksoundi, Mathias lisää.
– Studiossa tosin huomattiin, että uuden levyn O-ou on selkeä Tiktok-biisi. Ja mehän myös tehdään Tiktokia. Se on valitettava ajankuva… Mutta toisaalta, kun uskoo omaan musaan näin paljon, niin miksi ei yrittäisi viedä sitä ihmisten kuuluville kaikin mahdollisin keinoin? Ja jotkut meidän Tiktok-videot ovat lähteneet ihan hyvin. Okei, eivät ne ole trendanneet, mutta…
Luukas Oja purskahtaa nauruun. Siinäpä se: musiikki ei trendaa, mutta se toimii. Ja se riittää.
– Olipa kyseessä äänitys, treenit tai keikka, mä keskityn antamaan siihen sata prossaa, Iita päättää.