Ursus Factory on palannut juurilleen. Se levytti Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby -debyyttinsä (2018) pienlevy-yhtiö UCTT:lle ja Pinkki pilvi -albumin (2019) Monsp Recordsille. Sitten kutsuivat suuret kuviot, ja Onnellisen sukupolven (2021) ja IO:n (2023) julkaisi Universal/Johanna Kustannus. Viides albumi Itua palauttaa bändin indiekuvioihin. Ursus Factory on tehnyt diilin Playgroundin uuden alamerkin Lördagin kanssa.
Rumpali Aleksi Ripatti miettii, että vaikka Universal katkaisi yhteistyön kahden albumin jälkeen, aikakaudesta jäi lämpimiä muistoja.
– Toisin kuin isolle lafkalle mennessä pelkäsin, siellä sai tehdä taiteellisesti ihan mitä lystäsi. Me tehtiin kallis progehevilevy, joten ymmärrän hyvin, etteivät he halunneet jatkaa yhteistyötä kanssamme.
– Kyllä mäkin sen ymmärrän, laulaja-kitaristi Jussi Pelkonen lisää.
– Niinhän se menee, että jos musiikki ei tuota riittävästi, bändi saatetaan dropata. Mutta siitä tuli mahtava tarina: viimeinen levymme jättilevy-yhtiölle oli progetupla, jota tehdessä studioon tilattiin neljä jazzrumpalia soittamaan roskislaatikoita, jousisektio ja kaikenlaista muutakin.
Indietoimija Aki Roukalan ja Soundin entisen päätoimittajan Mikko Meriläisen vetämä Lördag vaikuttaa sopivalta kodilta Ursus Factorylle. Yhtiö on tiedottanut haluavansa ”nostaa esiin omaäänisiä ja taiteellisesti merkittäviä musiikintekijöitä”. Se on sainannut myös Litku Klemetin, Maustetytöt, Yonan, Riston, Saimaan ja monia muita.
– Universalille Ursus Factory oli hyvin pieni tekijä, kun taas Lördagille me ollaan paljon isompi bändi ja meidän levyn menestys on monessakin mielessä tärkeää sille. Niillä on munia meidän korissa, Pelkonen muotoilee.
– Universalin korissa taas on Ed Sheeranin muna, Ripatti lisää. – Lördagin tyypeillä on paljon ideoita ja visioita, joista olemme välillä samaa ja välillä eri mieltä. Mutta se on hyvä, että heitä kiinnostaa, mitä me tehdään.
Pelkonen nauraa, että siirtyminen isolta yhtiöltä indiemerkille meni vastoin stereotypioita.
– Kun me mentiin Lördagille, Meriläinen alkoi heti painostaa, että ”tehkää Tiktokkii, tehkää Tiktokkii” – Universalilla kukaan ei edes maininnut mistään sellaisesta! Enkä sano tuota millään pahalla, vaan Tiktokin tekeminen voi olla ihan fiksu idea. Niin kuin oli sekin, että Lördag halusi meidän tekevän levyn Jürgen Hendlmeierin kanssa.
Jäälissä on mojoa
Lördagin Aki Roukalalla oli näkemys siitä, kenen kanssa Ursus Factoryn kannattaisi äänittää. Hän ilmoitti bändille, että Suomessa on vain yksi tuottaja, joka osaa tehdä ”kunnon V8-soundia”: Jürgen Hendlmeier.
The Flaming Sideburnsia, Sweatmasteria, Thee Ultra Bimboosia ja monia muita siistejä rokkibändejä tuottanut Hendlmeier keskittyy tätä nykyä Hailuodon panimoon mutta tekee myös studiotöitä.
– Ideana oli tehdä levy Hailuodossa, koska se on maaginen paikka ja Jussilla on siellä sukujuuria. Mutta siellä ei ollut studiota, joten me päädyttiin mahdollisimman lähelle eli Jääliin. Siellä on sympaattinen pieni studio, jonka pyörittäjät ovat Jürgenin tuttuja. Jäälissä ei ole mitään tekemistä tai nähtävää, joten siellä oli hyvä keskittyä musiikintekemiseen. Ja sinne oli hauska mennä, kun matka oli niin pitkä, että tuntui vähän kuin olisi matkustanut ulkomaille, Ripatti kertoo.
Pelkonen sanoo, että paikassa oli ”mojoa”. Studio Vanhatie sijaitsee vanhassa kyläkoulussa, jossa on omanlaisensa tuoksu ja ilmapiiri. Sekin loi tunnelmaa, että pohjat äänitettiin talven pimeinä kuukausina.
– Me laitettiin ohuet patjat itämaisten mattojen päälle ja nukuttiin studion lattialla. Oli mukavaa ja rauhallista heräillä aamuisin siellä. Jürgen oli tehnyt Hailuodon panimolle uuden alkoholittoman oluen ja toi sitä studiolle ison kasan. Aluksi oli pientä tutustumisen jännitystä, koska me ei tunnettu Jürgeniä eikä teknikko Jarkko Viinamäkeä ennalta, mutta pian me alettiin tehdä yhdessä luovia löytöjä.
Itua-albumin tekeminen oli kaksikon mukaan ”mielenkiintoinen, värikäs ja monivaiheinen matka”, jonka taittamiseen he olivat valmistautuneet tavallista paremmin.
– Me ollaan tehty jo niin monta levyä, että osataan suojella itseämme tietyiltä studio-ongelmilta. Sessioihin valmistauduttiin hyvin, eli me oikeasti osattiin uudet biisit jo studioon mennessä. Uusi kama on myös tietyllä tavalla suoraviivaisempaa. Kaiken tuon ansiosta ei tullut mitään suurempia kriisejä, vaan me voitiin keskittyä käsityöhön ja luovaan prosessiin. Joskus aiemmin studiossa on joutunut stressaamaan, mihin se juttu on oikeastaan edes menossa, missä on pilkun paikka ja millainen on snaren ghosti. Nyt ei ollut sellaista, Pelkonen sanoo.
Jäälissä ei tehty ihan kaikkea. Kun pohjaraidat oli saatu valmiiksi, päällekkäisäänitykset hoidettiin Helsingin päässä luottomies Väinö Karjalaisen kanssa.
– Väinö on ollut mukana melkein kaikilla meidän äänitteillä ja oli nytkin, kun ääniteltiin Helsingissä Kvark-studiossa. Hän on pörinän, surinan ja tamburiinin tuottamisen asiantuntija.
Roukalalla oli ajatus myös albumin miksaajasta. Hän ehdotti hommaan Mauri Syrjälää, joka on ollut tekemässä esimerkiksi Yonan ja Mikko Joensuun levyjä. Ja katso: se toimi.
– Hatunnosto Roukalalle Jürgen–Syrjälä-kombon ideoimisesta, vaikka ei hänkään voinut kuin arvella, että se saattaisi olla hyvä yhdistelmä. Soundissa on luomua ja aitoa rock’n’rollia, mutta myös iskevyyttä ja terävyyttä, eli se ei ole mitään väkisin väännettyä retroa vaan ajatonta rocksoundia, Pelkonen luonnehtii.
– Roukala vetää perstuntumalla ja jäätävällä itsevarmuudella, Ripatti ihastelee. – Erittäin mielenkiintoinen jätkä.
Ristinmuotoinen maailmankuva
Itua on erilainen Ursus Factory -albumi muutenkin kuin soundeiltaan. Ennen vanhaan bändi tuntui toisinaan pelkäävän aitojen tunteiden näyttämistä, mutta nyt ironian suojakilpi on viskattu sivuun. Sanoituksissa on uudenlaista suoruutta ja vilpittömyyttä.
– Kyllähän tämä levy kuulostaa erilaiselta kuin vaikka… Rakastuin lesboon -biisi. Uudistuminen on luonnollista, koska me mennään elämässä eteenpäin. Pidän edelleen leikkisyyttä suuressa arvossa enkä halua luopua siitä, mutta sellainen ironia, jossa ei tarkoiteta sitä mitä sanotaan, saa mennä kokonaan. Harjoittelen sitä taitoa koko ajan, Pelkonen sanoo.
Yksi levyn keskeisistä teemoista on usko. Hinta, jonka maksan kertoo henkisestä kasvusta ja Tahdotko kipua siitä, miten armottomalta armon herra vaikuttaa. Isä meidän taas on laulu toivottomista tilanteista, jotka saavat rukoilemaan.
– Biiseissä pyöritellään perimmäisiä kysymyksiä ja uskonasioita. Meidän edelliselläkin levyllä oli astetta vakavampia ja filosofisempia juttuja, mutta teema oli eri. Sillä pohdittiin syklistä maailmankuvaa, tässä enemmänkin ristinmuotoista maailmankuvaa, Pelkonen kiteyttää.
Teema nousee Pelkosen taustasta. Hän on kasvanut uskonnollisessa perheessä ja käynyt kristillisen peruskoulun. Bändinsä lailla hänkin on palannut juurilleen – ainakin jossain määrin.
– Lapsuus kului tiiviisti uskovaisissa piireissä. Sitten erkaannuin niistä ja siirryin kohti musiikkiporukoita. Kaksikymppisenä en juuri ajatellut uskonasioita, mutta kolmekymppisenä ne ovat alkaneet taas kiinnostaa. Olen miettinyt juuriani ja sitä, mistä polkuni tulee. Suhteeni uskoon on epäselvä. Yleensä ajatellaan, että ihminen on joko uskova tai ei ole. Mun on vaikeaa ottaa kantaa, kumpaan leiriin kuulun.
Yksi kiinnostavimmista teksteistä on kappaleessa Laulujen aiheet, jossa nivotaan yhteen Jumala ja bändi, luominen ja luovuus. Pelkonen sanoo, että uskonkysymykset liittyvät hänen mielessään suoraan taiteeseen ja estetiikkaan.
– Gospel ja muu hengellinen musiikki on ollut lähellä sydäntäni, vaikka en ole aina miettinyt tai edes arvostanut sen sisältöä. Siihen liittyvä kahden tulen välissä oleminen liittyy myös rockmusiikkiin. Usko ja uskonto ovat musta kiinnostavia asioita. Mulle ne limittyvät taiteen kanssa siten, että ne tuntuvat jopa samalta asialta.
Usko on hyvin henkilökohtainen juttu, ja kaikki eivät halua tulla liitetyksi jonkun toisen uskomuksiin. Mitä näistä teemoista tuumaa Ursus Factoryn toinen puolikas?
– En ole koskaan pohtinut uskonasioita omalla kohdallani, mutta ne ovat silti äärimmäisen mielenkiintoisia. Meillä oli tälle levylle tarjolla epätavallisen paljon biisejä, ja me molemmat pidettiin kiinnostavimpina niitä, joissa käsiteltiin uskoteemaa, Ripatti vastaa.
Erikoista kyllä, teema ratkaisi myös käytännön asioita.
– Jürgen Hendlmeier kiinnostui tästä projektista, koska kuuli, että biiseissä on uskoon liittyvää tematiikkaa. Se oli hänestä mielenkiintoista. Muuten hän ei olisi välttämättä edes lähtenyt mukaan. Näin siitä huolimatta, että hän ei puhu suomea eikä käsittääkseni ymmärrä sanoituksiamme.
Universaalia henkilökohtaisuutta
Ripatti kertoo, että bändillä on sanoittamisessa työnjako. Pelkonen kirjoittaa, Ripatti kommentoi.
– Jussi on ikään kuin kirjailija ja minä kustannustoimittaja, jonka filtterin läpi sanoitukset menevät. Saatan kysyä, mitä jokin tarkoittaa, ja vaikka rohkaista menemään suuntaan, jonka tulkitsen olevan Jussille henkilökohtainen.
Pelkonen sanoo, että kahden miehen bändi on intensiivinen työryhmä. Vaikka riitaa ei ole ollut, yhteistyö ei ole aina toiminut kuin unelma.
– Edellisellä levyllä mulla oli tekstien teossa muita sparraajia, koska fiilis oli vähän kitkaisempi. Mutta siihen tuli käännös. Me löydettiin Allun kanssa hyvä yhteys keskustella sanoituksista ja teemoista. Se oli kuin murtuma, jonka kautta meistä tuli paljon rehellisempiä, Pelkonen kertoo.
– Puhuin Allulle, että haluan uudistaa meidän soundia sellaiseksi, että se menee syvemmälle, herättää jotakin aitoa ja seisoo itsensä takana. Ja sitten kaikki lähti toimimaan paljon paremmin. Tuntui kuin meidän musasta olisi kuorittu ylimääräistä skeidaa päältä.
Siltä se tosiaan kuulostaa. Kun todelliset tunteet päästetään pintaan, syntyy vaikutelma syvästä henkilökohtaisuudesta.
– Moni muukin on sanonut, että Itua kuulostaa henkilökohtaiselta. Itse en ole ajatellut, että se olisi yhtään sen henkilökohtaisempi kuin edellisetkään levyt. Nekin olivat hyvin henkilökohtaisia. Tässä vain on vähemmän kikkailua, jolloin ihmisten on helpompi ymmärtää, mistä puhutaan.
Toisaalta sinkkubiisi Never Give Up on nimenomaan henkilökohtainen kertoessaan sanoittajan isästä.
– Isä-poikasuhde on universaali asia, mutta siinä biisissä on jotakin hyvin yksityiskohtaista juuri minusta ja isästäni. On kiinnostavaa, että sellaisetkin ihmiset, jotka ovat omassa elämässään hyvin erilaisessa tilanteessa, ovat pitäneet sitä koskettavana, Pelkonen sanoo.
– Kun Janne Flinkkilä haastatteli meitä Kirkko ja kaupunki -lehteen, hän puhui henkilökohtaisuuden paradoksista eli siitä, että kun taiteilija menee sisään johonkin hyvin henkilökohtaiseen, siitä tuleekin universaalia, koska se on rehellistä ja siitä tunnistaa aidon ihmisyyden. Se on siisti ajatus.
Ehkäpä ”rohkea” on sopivin laatusana kuvaamaan Ursus Factoryn musiikkia vuonna 2025. Tai ”kestävä”.
– Jos sulla on yhtään wittii, on maailman helpointa mennä kikkailun ja ironian taakse, Pelkonen huomauttaa. – Sen tyyppinen taiteellinen ilmaisu ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle. Itua pyörii sellaisten ikuisuusteemojen ympärillä, että veikkaan sen kestävän aikaa.
Kahden miehen kemia
Itua voi saada kuuntelemaan Ursus Factoryn äänitteitä uusin korvin, mutta vielä toistaiseksi duo on ensisijaisesti mahtavan livebändin maineessa. Keikan saattaa nähdä ainakin tammikuusta huhtikuulle, kun kaksikko tekee levynjulkaisukiertueen.
– Me soitetaan sillä uusi levy alusta loppuun, kuten meillä on ennenkin ollut tapana. Se on hyvä juttu sekä jengille että meille soittajina, Ripatti sanoo.
– Julkkarikiertueen jälkeen tulee kesä ja kesäjutut. Me halutaan aina viivytellä päätösten tekemistä mahdollisimman pitkään, mikä saattaa saada keikkamyyjän repimään hiuksia päästään. Mutta eihän sitä voi tietää, mitä haluaa tehdä ensi syyskuussa.
Levynjulkaisukiertueita lukuun ottamatta Ursus Factory rakentaa settilistansa improvisoimalla. Ja koska sen keikat ovat usein aika pitkiä, niihin mahtuu sekä uutta että vanhaa matskua.
Ozzy Osbourne piti mahdottomana ajatuksena olla esittämättä keikalla Paranoidia, samoin Lemmy Ace of Spadesiä, mutta Ursus Factory ei tunnusta klassikoiden kahleita.
– Meidän biisien suosio on aika tasaista, Ripatti sanoo. – Meillä ei ole tosi isoja hittejä. Tai siis ne kaikki ovat yhtä isoja. On muutamia biisejä, joita jengi selvästikin haluaa kuulla, mutta ne ovat myös meille sellaisia, joita me tykätään soittaa. Toisaalta me ei koskaan luvata, että keikalla varmasti tulee Mitä mies mitä äijä. Kun tulet katsomaan meitä, mikään ei ole taattua!
– On ihan kiva, että me ei olla minkään yksittäisen biisin vankeja, Pelkonen jatkaa. – Musta tuntuu, että jossain vaiheessa me jopa luultiin olevamme. Mutta koska me improvisoidaan settilistat, jokin olennaisena pidetty biisikin saattaa unohtua. Kuten Sadetakin pintaan, joka taitaa olla tällä hetkellä meidän kuunnelluin biisi.
Ursus Factory muuttuu ja kasvaa ajan mukana, mutta ei kokoonpanon osalta. Bändi sai aikoinaan alkunsa Pelkosen ja Ripatin katusoittomatkalla Eurooppaan, eikä hyvää kemiaa ole syytä käydä sekoittamaan.
– Ei tämä voisi olla sama bändi, jos tässä olisi muitakin kuin me, Ripatti sanoo.
– Onhan meillä ollut vuosien varrella vierailijoita, mikä johtuu juuri siitä, että meitä on vain kaksi, mutta muuten tähän ei millään mahdu enempää porukkaa. Me ei otettu bändiin basistia, koska tästä tuli nopeasti henkilökemiallisesti meidän kahden juttu. Tähän yhtälöön ei vain mahdu kolmatta henkilöä. Kyllähän me kokeiltiin ihan alussa paria tyyppiä, mutta onneksi ne eivät edes halunneet tulla messiin. Koesoitotkin tuntuivat vähän oudolta.