Aika usein elämäkerrallisia elokuvia, ja myös musiikkiaiheisia sellaisia, tehdään vasta siinä vaiheessa, kun elokuvan aiheena toimiva ihminen on poistunut keskuudestamme. Jopa kauankin aikaa sitten.
Näyttelijä-taiteilija Oona Airola on erilaisessa tilanteessa.
Airola näyttelee tänään ensi-iltansa saavassa Kaunis rietas onnellinen -elokuvassa Kaija Irmeli Kokkolaa, jonka myös sinä tunnet taiteilijanimellä Kaija Koo. Kaikki ovat kuulleet Kaija Koon kappaleita. Ihan sama oletko iskelmän ystävä tai jyrkimmän metallin kuluttaja, tiedät varmasti miten Kaija Koon hitit menevät. Kuka keksi rakkauden, vai mitä?
Kaija Koo on tällä hetkellä 63-vuotias, erittäin elossa oleva voimanainen. Suoranainen instituutio.
– Se, että Kaija on yhä keskuudessamme, oli syy sille, minkä takia sanoin ensin ”Ei ikinä”, ”En todellakaan tuu tekemään tätä roolia” ja vielä ”Ei ikinä”, kun tätä roolia mietittiin minulle, todella leveästi hymyilevä Airola sanoo.
Istumme Tampereen Finnkino Plevnassa. Kaunis rietas onnellinen -elokuva on juuri päättynyt.
– Tuottaja Rimbo Salomaa sanoi mulle, että mitä? Älä nyt? Sähän laulatkin ja kaikkea? Airola jatkaa.
– Intin yhä ja kysyin, että mieti nyt? Miten Kaijaa voi näytellä? Normaalisti jos työtä tarjotaan ja luen vaikkapa käsikirjoitusta, niin jo se elokuvan idea alkaa syöttää ratkaisun avaimia, että miten siihen rooliin pääsee sisälle. Tässä tapauksessa tunsin olevani ihan umpikujassa. Mutta silti uteliaisuus heräsi.
Airola luki käsikirjoituksen. Hän tajusi että elokuvan tarina voisi olla kiinnostava jopa ilman Kaijaa. Jos elokuvan päähahmon nimi olisi Pirkko-Liisa ja kappaleet vaihdettaisiin, tarina olisi Airolan mielestä silti kiinnostava.
Kaunis rietas onnellinen keskittyy Kaija Koon musiikkiuraan, mutta kertoo jopa vielä enemmän hänen suhteestaan tätä nykyä jo ex-puolisoonsa Markku Impiöön (Jani Virman), joka oli Kaija Koon kumppani myös levynteossa.
– Huomasin, etten mä ollut ihan täydestä sydämestäni kieltäytynyt miettimästä tätä roolia, koska aloin kuitenkin vatvoa sitä, miten tämän roolin voisi tehdä. Tajusin, että se pohdiskelu oli kuin ruusun terälehtien irrottelemista, eli ”se sydän” piti löytää sieltä keskeltä. Mun piti löytää se Kaijan keskus, ja kaikki muu tulisi sitten sen jälkeen.
Kaija on kaikille Kaija
Airola luettelee, että hän halusi ymmärtää musiikkialan lainalaisuuksia ja kaikkia niitä käytännön asioita, joita Kaija Koon uraan on kuulunut, jotta hän ja samalla myös yleisö pääsisi kiinni siihen, mitä kaikkea Kaija Koo on.
– Näyttelijän työ pitää jakaa moneen osaan. Tässä tapauksessa fyysiseen ja emotionaaliseen työhön, mutta myös ääneen, ja ne kaikki pitää treenata erillisinä osuuksina, jotka sitten sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi.
– Siinä on osattava luottaa siihen, että mukaan tulee myös tätä kaikkea tukevia asioita, kuten pukusuunnittelu ja maskeeraus, mutta niihin ei voi nojata. Ne auttavat roolin tekemistä, mutta kyllä mun oli oltava ”Kaija” ilman mitään ylimääräistä. Ottamalla haltuun kaikkia mahdollisia kaijamaisuuksia, jotka tekevät Kaijasta Kaijan.
Mikä se Kaija Koon keskus lopulta oli, kaikkien niiden ”ruusun terälehtien” alla?
– Tämä on sitä ydin-näyttelijä-taidetta. Se, mikä se meidän syvin virta ja syvin viesti ihmisenä on?
– Aina kun rakennan roolia, ajattelen sitä käsikirjoitusta kuin partituuria. Musiikkina. Sovitus on tällainen, mun rooli on tällainen ja jos olen sooloviulu, niin tuossa vedän isoa roolia, ja tuossa taas muut nousevat tukemaan minua isommin.
– Ihmisen ja samalla roolin ydinolemus on jotain sellaista, jota voi biisissä verrata vaikkapa tietynlaiseen bassoon tai selloon tai rytmiin tai mihin vain, jonka olemassaoloa ei tietoisesti välttämättä tajua, mutta jolla on ratkaisevan tärkeä rooli siinä kappaleessa. Siksi me mietittiin huolella, että mistä tämä elokuva ihan oikeasti kertoo.
Tämän jälkeen Airola summaa, että elokuvan Kaija löytyi siitä, mitkä hänen kipukohdat ovat olleet ja miten ne tulisivat esille jokaisessa kohtauksessa. Hänen mukaansa loppujen lopuksi kyseessä on rakkaus- ja selviytymiselokuva.
– Tätä kautta me lähdettiin rakentamaan elokuvaa Jarin Virmanin kanssa. Me ei pelätty näyttää jotain, mikä on tosi haavoittavaa ja kipeää. Me mentiin tosi syvälle siihen mitä Kaija ja Markku ovat kokeneet, ja miltä se on TUNTUNUT.
Kaijasta olisi voinut tehdä elokuvan, joka olisi kertonut hänen suuruudestaan artistina, mutta Kaunis rietas onnellinen kertoo ennemmin siitä, että Kaija Koo on ihminen – ja painii ihan niiden asioiden kanssa kuin kaikki ihmiset.
– Tätä kaikkea kiteyttää elokuvassa ehkä parhaiten se hetki, kun Kaija on juuri saanut fudut ja istuu puistossa laukku täynnä pullaa, eikä siinä tilanteessa ole yhtään mitään suurta diivaa tai artistia, vaan pelkkää ihmisyyttä.
– Kaija on ollut eräänlainen syli faneilleen. Halusin tuoda roolillani esille sen, että Kaija on uskaltanut olla auki. Kaija on äärimmäisen herkkä ja humaani ihminen, joka kuuntelee koko ajan, pyrkii kohtaamisissa dialogiin kaikkien kanssa. Kaija kysyi jopa eilen toimittajilta, että mikä oli heille tärkein kohta tässä elokuvassa ja mitä tunteita se herätti.
Ihminen on yksityiskohdissa
Koko elokuvan ajan Oona Airolasta voi nähdä ja tuntea, että hän todella on paneutunut rooliinsa, eli Kaija Koohon.
Kyse ei ole vain aiemmin mainituista suurista pensselin vedoista esikuvan kanssa tai maskeerauksen kaltaisesta pinnasta, vaan Airolasta välittyy jopa niin pieniä mikroeleitä pitkin elokuvaa, että häntä oikeasti luulee Kaija Kooksi.
– Pyrin siihen, että onnistuisin vangitsemaan rooliini ihan minimaalisen pieniä asioita, jotka muistuttaisivat siitä, että tämä elokuva todella kertoo Kaija Koosta, vaikka tämä on ennen kaikkea hyvä draamaelokuva, Airola miettii.
– Näyttelijän ammatin syvin ja kipein fakta on se, että näytellä voi vain yhtä asiaa kerralla. Roolin tekeminen on siis koko ajan jaksotettua. Valitsenko fokusoida ääneen? Vai johonkin eleeseen?
– Mitä jos olen laajakuvassa, selin, kävellessäni stadionille? Tuolloin sen Kaijan on näyttävä selässäni siinä, millainen ryhtini on. Kun kamera kääntyy kasvoihini, on Kaijan näyttävä siinä. Minun on valittava, mitä näytän… eli näyteltävä!
Äänityö on tietenkin ihan oma asiansa. Onhan Kaija Koo ennen kaikkea laulaja, jolla on muuten myös tunnistettava puheääni. Juuri laulamisen maneerien suhteen Airolalla oli ihan erityisen yksityiskohtainen työ edessä.
– Mun piti ratkoa, että mitkä asiat tekevät Kaija Koon laulusta Kaija Koon kuuloisen, Airola pohjustaa.
– Mietin konsonantteja. Kaijahan ei ikinä laula ikään kuin tuplakonsonantteja. Mun piti treenata hurjasti konsonanttien päälle laulamista. Ja silti, aina kun laulettiin elokuvan lauluosuuksia Finnvoxilla, se kuulosti väärältä.
– Soundista ja väristä tuli isoja haasteita, koska Kaijan biiseissä on sellaisia nousuja ja laskuja ja oktaavihyppyjä ja dramatiikkaa. Sain kyllä huomata, että mun ääni kapenee noissa kohdissa kuten monen muunkin laulajan, ja Kaijalla taas ääni muuttuu jopa isommaksi mennessään korkeammalle, mikä on ihan valtavan ihmeellistä.
– Sitä ei voinut toistaa. Ei täysin. Hyväksyin sen jossain vaiheessa. Siksi me lopulta sekoitettiin tiettyihin kohtiin Kaijan ääntä sinne mun äänen sekaan. Tässäkin mielessä elokuva on yhtä aikaa faktaa ja fiktiota.
Tämä saa Airolan hymyilemään, että vaikkei hän yrittänyt imitoida Kaija Koota täysin, oli tietyissä ikonisissa kappaleissa ja myös tuoreessa muistissa olevissa uudemmissa lauluissa oltava kaikki kohdallaan fraseerausta myöten.
– Lauloin Kaijan levyjä Finnvoxilla vaikka millaisissa asennoissa ja joskus ihan sykkyrässä, kokeiltiin kaikenlaisia ratkaisuja ja kyllä siinä lopulta tajusi, että on vain yksi tapa laulaa vaikkapa kappaletta Kaunis rietas onnellinen.
– Roolityössä kuin roolityössä on aina paljon varaa omalle tulkinnalle ja elävyydelle. Jos näyttelen Pirkkoa Lapista, ei kukaan tule sanomaan, että näyttelin Pirkkoa Lapista väärin. Mutta nyt kun näyttelin Kaija Koota ja lauloin Kaija Koona, niin kyllä siinä oli tiettyjä reunaehtoja, jotka oli oltava just eikä melkein, jotta se ”Kaija” kuului äänessäni.
Hirveän ihanaa
Kaunis rietas onnellinen kattaa yhden ja tavallaan useammankin ihmisen lähes koko elämän, kertoessaan Kaijan tarinan hänen nuoruudestaan lähes tähän päivään asti, ja peilaillessaan samalla myös hänen läheistensä elämää.
Millaisia asioita Airola oppi Kaijalta ja Kaijasta paneutuessaan lähes kaiken kokeneen ihmisen elämään?
– Siis Kaijastahan tuli mulle ihan mentori tämän elokuvan aikana, Airola nauraa yhtä käheästi kuin Kaija Koo itse.
– Me puhuttiin monen tunnin puheluita ja sanoin sellaisen jälkeen, että Kaija, laita lasku perään. Kaija saattoi vaikka vakuutella mulle, että nyt sun on Oona opeteltava itsesuojelua. ”Itsesuojelu on sun tärkein tehtävä!” Kaija todellakin jakaa viisauttaan. Ei pätemällä, vaan tosi ihanalla ja viisaalla tavalla.
– Oli aivan ihanaa mennä nuorena taiteilijakollegana Kaijan perässä ja katsoa, miten Kaija kohtaa ihmiset ja asiat. Se on parasta mitä tästä koko elokuvasta ja roolista seurasi, koska mä tiedän jo nyt, ettei tämä yhteys katoa mihinkään.
Kun tästä päästään siihen, mitä tämä rooli opetti Airolalle näyttelijyydestä ja hänestä itsestään, seuraa suora tokaisu.
– Näyttelijän työstä mä opin sen, että se on edelleen ihan saatanan perseestä ja todella vaikeaa, siinä ei tule ikinä valmis, siinä ei voi onnistua omasta mielestään koskaan ja elokuvan tekeminen on ihan hirveetä, mutta…
– Silti mä rakastan tätä kaikkea ihan hirveästi. Oon jo nyt ihan varma, että sitten kun nousen tästä kuopasta, jonka kaivoin itse itselleni tätä elokuvaa tehdessäni, oon jo keväällä taas sitä mieltä, että tulisipa jo se seuraava työ.
– Nytkin jännitän ihan hirvittävästi sitä hetkeä, kun ensi-illassa näen tämän elokuvan Finnkinon iSense-salissa, paikalla on koko ala, paikalla on koko musa-ala ja just näin että sinne on ilmoittaunut joku Erika Vikman, niin…
– Kyllä tässä on ihan hirvittävä paine päällä, tämä kaikki on ihan hirveää ja silti tämä kaikki on ihan hirveän ihanaa!
Teksti: Aki Nuopponen
