Helmeilevien pisaroiden mukaan ristitty yhtye tekee nimensä mukaista musiikkia. Pearly Dropsin kuulaasti kuplivat kappaleet sisältävät houkuttelevan määrän mystiikkaa ja elokuvallisuutta, mihin uppoamisesta saa jokaisella kuuntelukerralla hieman uudenlaisen kokemuksen.
Juuso Malinin ja Sandra Tervosen muodostama bändi julkaisi elokuussa kolmannen albuminsa. Yhtye vastaa videopuheluun kotistudiostaan Lauttasaaresta.
– Täällä ne biisit syntyy, Malin toteaa.
Vaikka kappaleet on tehty Suomessa, ensisijaisen inspiraationsa yhtye on hakenut Jenkeistä. Siellä sijaitsee bändin levy-yhtiö ja suurin osa kuuntelijoista.
Malin ja Tervonen kävivät Yhdysvalloissa ensimmäistä kertaa vuonna 2023.
– Me ollaan isoja elokuvafanaatikkoja, ja Los Angelesissa oli sellainen olo, että kaikki on vähän niin kuin David Lynchin elokuvasta. Se oli omituinen kokemus, Tervonen kertoo.
Siinä missä elokuvateema on näkynyt kahdella aiemmalla albumilla esimerkiksi kappaleiden nimissä, uudella The Voices Are Coming Back -levyllä se läpäisee koko tarinan, Malin sanoo.
– Joo, mutta ei tämäkään ole yhtenäinen tarina elokuvakielellä ajateltuna, Tervonen jatkaa.
– Jokainen biisi on vähän kuin oma leffansa. Jenkeissä meillä oli kaikenlaisia musiikkiin liittyviä tapaamisia, ja sen myötä päässämme alkoi muotoutua ajatus, että mitä jos olisimme muuttaneet sinne ja alkaneet jahdata suuria unelmia, rikkautta ja kuuluisuutta. Se skenaario ei tavallaan sovi meille, varsinkaan se kuuluisuusaspekti. Emme sopisi sellaiseen muottiin.
Los Angelesissa saattoi nähdä voimakkaita kontrasteja varakkuuden ja äärimmäisen köyhyyden välillä. Se tuli shokkina, Malin sanoo.
– Kun katsoi vasemmalle, näki rikkauksia, ja kun katsoi oikealle, näki kodittomuutta ja verta. Monille Los Angeles symboloi lämpöä, palmuja, joogamattoja ja kalliita smoothieita, mutta mulle sen symboliksi tuli pimeä kuja.
Hankalia kompromisseja
Pearly Drops julkaisi debyyttilevynsä Call for Helpin vuonna 2020. Kaksikko on kuitenkin tehnyt musiikkia yhdessä siitä saakka, kun Tervonen liittyi Malinin perustamaan Femme En Fourrure -yhtyeeseen vuonna 2013.
Yhteinen aallonpituus studiolla löytyy useimmiten helposti, mutta välillä pitää tehdä hankalia kompromisseja.
– Se ei tarkoita sitä, että löytäisimme ratkaisun kahden idean välistä, vaan sitä, että pohdimme asioita omilla tahoillamme ja päädymme sitten valitsemaan jommankumman idean, Tervonen sanoo. – Menemme aina musiikki ja taide edellä, emme ihmissuhde edellä.
Monet projektit saavat alkunsa muualla kuin studiolla, sillä molemmat ovat introvertteja ja kokevat itsekseen kehittelyn mieluisammaksi, Tervonen kertoo.
– Jos mulla on mielessä vaikka joku luuppi, haluan kehittää sen hyväksi ennen kuin pystyn hyväksymään sen. Sitten mä soitan sen Juusolle, ja siitä joko innostutaan tai ei.
– Ja sitten on tilanteita, joissa kaikki ovat läsnä samassa tilassa ja projekti aloitetaan nollasta. Näin kävi viimeksi heinäkuussa, kun olimme Lontoossa kirjoittamassa muille artisteille, Malin kertoo.
Musiikin tuottaminen muille oli kaksikolle melko tavanomaista ennen Pearly Dropsia – heidän tuotantoaan on kuultu esimerkiksi Paperi T:n kahdella ensimmäisellä albumilla. Tänä kesänä biisejä on tehty Lontoossa kitaristi-lauluntekijä Aziyan ja Berliinissä losangelesilaisen artistitulokkaan Contact Sportsin kanssa.
– Teemme sitä mielellämme, koska identifioidumme vahvasti musiikkituottajiksi, Tervonen sanoo. – Mä koen olevani enemmän tuottaja kuin vaikka laulaja.
Puisempaa analogisuutta
Pearly Dropsilla ei ole musiikillisia rajoitteita, vaan tuotanto voi ottaa millaisia muotoja tahansa. Bändin alkuaikoina yksi selvä pyrkimys oli siirtyä elektronisesta Femme En Fourruresta kohti orgaanisempaa ja kitaravetoisempaa tekemistä.
– Haettiin analogisempaa. Joku puu, Malin sanoo.
– Puisempi, Tervonen jatkaa. – Mutta emme mieti, että tehdäänpäs nyt vaikka indiebiisi tai elektroninen biisi. Meillä on tietyt soittimet, joita käytämme, ja sitten siitä tulee jotain.
– Ei me olla kuitenkaan täysin soittimien varassa, vaan joudutaan tekemään niistä vähän meidän kuuloisia. Esimerkiksi Sandra on tämän bändin kitaristi ja basisti, niin sekin varmasti värittää, että miten sä soitat.
– Niin, enkä mä edes osaa soittaa jotain metallimusaa. Ei tästä sellaista tule.
– Ainakaan vielä. Ostimme tosin just tällaisen metallipedaalin, Malin kertoo ja näyttää kameralle laitetta, jossa lukee Sunn O))).
Pearly Dropsin musiikin keskeinen instrumentti on syntetisaattori, jota käytetään luovasti eri tavoin. Videokuvassa Tervosen takana näkyy Rolandin Juno-106, jota on käytetty isossa osassa bändin biiseistä.
– Se on vanhempi kuin me, Malin sanoo.
– Se on välillä vähän oikutteleva tapaus. Sitten meillä on Minimoog, jota käytetään lähinnä bassoihin, Tervonen sanoo.
Koska bändi soittaa vanhoilla synilla ja pitää vanhoista elokuvista, myös visuaalisessa ilmeessä on haettu muuta kuin mahdollisimman virheetöntä nykyaikaista kuvanlaatua. Musiikkivideoita on kuvattu vanhalla Hi8-kasettikameralla, joka on peräisin ysärin lopusta.
– On kiinnostavaa, kun joku asia näyttää vanhalta modernissa ajassa, Malin sanoo.
Bändin levyjen kansikuviksi päätyneet maalaukset ovat Tervosen luomia. Uusimman albumin kohdalla öljyvärien tilalle tulivat vesivärit.
– Se on elementtinä vähän arvaamattomampi, Tervonen sanoo.
– Öljyväri kestää kuivua pitkään ja sitä voi hinkata loputtomiin, mutta vesivärin kanssa pitää tehdä nopeita päätöksiä.
– Se leviää helposti, Malin sanoo.
– Jollain lailla se sopii paremmin levyn teemaan ja tyyliin. Ollaanhan me tätäkin levyä hinkattu, mutta samalla halusimme siihen fiilistä jonkinlaisesta rujoudesta.
Englanniksi laulettua suomimusiikkia
Kuten todettua, suurin osa Pearly Dropsin kuuntelijoista tulee Yhdysvalloista. Viime aikoina bändiä on kuunneltu lisääntyvissä määrin myös kotimaassa, ja esimerkiksi Suomen Spotify on tukenut bändiä nostamalla sen musiikkia listoilleen. Malin arvelee tämän johtuvan osittain siitä, että kun suomalainen bändi saa huomiota ulkomailla, se validoi tekemistä kotimaassa.
Miten Pearly Drops on tavoittanut ulkomaisia yleisöjä?
– Varmaan se liittyy korona-aikoihin, Malin sanoo.
– Se oli ihmisille hyvää aikaa löytää uutta musiikkia. Oli enemmän aikaa kuunnella, Tervonen sanoo.
– Mä toivoisin, että useammat suomalaiset löytäisivät meidät, koska englanniksi laulavia suomalaisartisteja on vähemmän kuin suomeksi laulavia. 2000-luvun alussa oli paljon suomalaisbändejä, jotka tekivät musiikkia englanniksi, silloin se oli ihan normaalia. Nyt se tuntuu muuttuneen epänormaaliksi.
Vaikka Tervosen äidinkieli on suomi, hän ei koe sitä luontevaksi tehdessään musiikkia.
– Se ei ole mulle edes mikään vaihtoehto.
– Olemme tehneet niin kauan englanniksi, että siitä on vaikeaa irtautua, Malin sanoo.
– Suomessa voi olla helpompi menestyä suomenkielisellä musiikilla, mutta olemme aina tehneet musiikkia taiteen vuoksi. Eli teemme vain sellaista, mistä itse pidämme. Onkin tuntunut erityisen mukavalta, että viime vuosina huomiota on tullut nimenomaan siitä, että teemme kuten itse haluamme. Ei ole tarvinnut mennä sieltä, missä aita on matalin.
Pearly Drops ei tavoittele menestystä menestyksen vuoksi, mutta päivätöiden lopettaminen ja musiikkiin täysillä keskittyminen kyllä kiinnostaisi, Tervonen sanoo.
– Tällä hetkellä asiat ovat musiikillisesti ihan hyvin, Malin toteaa.
– Meillä on tulossa jenkkikiertue maaliskuussa, mikä vähän jännittää maan tilanteen vuoksi. En mä tiedä. Kai tätä voi menestykseksi kutsua.
– Välillä ihmiset lähettää meille viestejä, joissa he kertovat, kuinka paljon musiikkimme heille merkitsee. Se on tosi hienoa kuulla, Tervonen sanoo.
– Me kahdestaan päätämme tehdä biisin täällä Lauttasaaressa, ja sitten siitä tulee tärkeä jollekin ihan muualla päin maailmaa. Tuntuu hassulta, miten sellaista voi tapahtua.